sunnuntai 23. lokakuuta 2016

I Love Me -messut 2016




Vaikka alunperin inhosinkin tuota messujen itsekeskeistä nimeä, täytyy sanoa että tänä vuonna siihen alkoi jo tottua.




Ja kuten messujen muotinäytöksen stailannut Teri Niitti (kuva Messukeskus) sanoi, ehkä se puhuttelee nyt meitä vähän uudella tavalla, joilla ei ole ollut kovin hyvä vuosi.

En tiedä viittasiko Teri Niitti omalla kohdallaan itseironisesti tähän kohuun (Miten meni noin niinku omasta mielestä, Teri Niitti?), jolla hän aloitti oman vuotensa, ja josta hän tuli kerralla  suurelle yleisölle tunnetuksi.

Minä sen sijaan olen pitänyt Teri Niitistä aina, ja sen jälkeen kun hän alkoi stailaamaan Muotimessujen muotinäytöksiä kolme vuotta sitten, on jo yksin muotinäytös ollut pääsylipun hinnan arvoinen (tänä vuonna 18 euroa).

Teri Niitin I Love Fashion -muotinäytöksen teema oli tänä vuonna "Be kind, it will get better" ja siinä mentiin synkistä sävyistä vähitellen valoa kohti.





Näytöslava oli aivan loistava ajatus tänne pimeään ja sateiseen pohjoiseen: vesiallas! 

Taustalla vyöryi videolla valtameri, ja mallit kävelivät vedessä välillä korkokengissä ja välillä kumisaappaissa mainostaen mm. K-Kenkää. Ympärillä oli pelkkää mustaa. 

Aivan aidot olosuhteet missä sitä muotia Suomessa käytetään! 





Musta, harmaa ja sininen näyttivät kiinnostavilta pimeässä vesilätäköitä vasten, ja näytös olikin melkein pelkkiä niitä värejä.





Malleilla oli wet look -kampaukset, eli geelillä taaksepäin vedetyt vähän rasvaisen näköiset hiukset, joissa oli hopeista glitteriä koristeena, sekä viininpunaista huulipunaa. 

Kuvassa Polina? (Suomen huippumalli haussa, anyone?). 

Kerrankin näki kunnolla, mikä muodissa tulee toimimaan marraskuisena maanantaiaamuna bussipysäkillä pimeydessä klo 08.00.





Ivana Helsingin designista sen sijaan saa aina valoa, väriä ja energiaa marraskuuhunkin. Upeita paljettitakkeja erityisesti! 

Harmi kun ihanat Ivana Helsingin perhosheijastimet olivat jo loppuneet. Jäljellä oli vain suloisia valkoisia kissanpentuneuleita ja -heijastimia.





En ostanut messuilta muuta kuin luonnonkosmetiikkamerkki Laveran vaaleanpunaisen luomivärin - 40 %:n alennuksella, jolloin hintaa jäi vähän yli 7 euroa. 02 Pearly Rose on rakastamani vaaleanpunainen, joka toimii meikissä yksinkertaisesti koko silmäluomelle levitettynä mustien rajausten ja ripsivärin kanssa. 

Laveran Pearly Rose on mielestäni parempi vaaleanpunaisen sävy kuin MAC:n Swish tai Bobbi Brownin Petal, joita molempia testailin viimeksi lentokentällä.





Paras messuvinkkini on mennä messuille sunnuntaina alkuillasta, kun alkaa olla jo vähemmän yleisöä. 

Biozellin pikakampauksiinkin oli vähemmän jonoa klo 17 jälkeen sunnuntai-iltana. Lauantaina ei olisi ollut varmaan mitään toivoa saada niitä.





Ja uusi viikko on kiva aloittaa kampaajan tekemässä löysähkössä nutturassa (tekijänä julkkiskampaaja Taavi Vuokkovaara). 






Messuilija-naisista moni lähti, kuten tässä myös edelläni kampausjonossa ollut: leaving with good hair!

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lentokentällä taas ja Dior Milky Dots

Hello darlings!

Long time no see, sorry!

Terveisiä kuitenkin Helsinki-Vantaan lentokentältä, jossa itsekin olin viimeksi liian kauan sitten, muistaakseni lokakuussa Rivieralle lähtiessäni.

Paljon ei ole kuitenkaan muuttunut, toisin kuin toisessa lempparipaikassani Helsingissä Stockmannilla, jossa on nyt remontin takia ollut vähän sanoisinko "pakka sekaisin" asuste- ja kosmetiikkaosastojen vaihtaessa paikkoja. 

Helsinki-Vantaan lentokentän pitkään jatkuneet uudistukset vaikuttavat nyt valmiilta, vaikka vielähän voi toivoa, että saamme jonkun ihanan yllättävän liikkeen lisää. Smoothie-baari tai joku kiva pikamanikyyripaikka (OPI? Essie?) olisi kyllä henkilökohtaisella toivelistallani. 

Stockmannilla OPI Nail Bar näyttää saaneen viihtyisän tilan Stockmann Herkun ja Akateemisen väliseen alakerran yhdyskäytävään päivittäiskosmetiikkaosastolle, hyvä! 

Lentokentällä se oli mielestäni muuttunut, että Terminaali 2 (se isompi, josta mm. Finnair lentää, miksiköhän näitä ei voi nimetä uudelleen loogisemmin?) isosta turvatarkastuksesta sisään tultaessa joutui suoraan Duty Free tax free -kaupan sisälle. Ei asiakkaiden kannalta ehkä miellyttävin mahdollinen ratkaisu.     




Hienoa että Duty Freessä ovat hyvin edustettuina myös isojen meikkimerkkien kausikokoelmat.

Tämä kesän ihanin on perinteisesti Dior. 

Diorin kesäkokoelman aihe on Milky Dots. Itselleni tulee polka dotseista heti mieleen ranskalainen jumalatar Brigitte Bardot ja kesäiset bikinikuvat Rivieralta hänestä. Jet set glamour!

En ole kyllä varma, mikä tämän kesäkokoelman suhde on Tukholmassa (jonne lensin) näkemääni Diorin Riviera-kokoelmaan. Ehkä Riviera oli joku pienempi välikokoelma.

Diorin Milky Dots -kesämeikissä on Välimeren azurinsinistä ja turkoosia, hiekanväristä beigeä, bronzea ja hunajameloonin oranssia. Luomiväripalettien nimet ovat houkuttelevasti Bain de Mer ja Escapade. Kuvassa näkyy vain Bain de Mer eli merikylpy. 

Aika hurja kyllä tuo mainoskuvan sininen ja oranssi silmämeikki, siitä ei kyllä tule niin BB mieleen.

Milky Dots -kokoelman teema tulee varmaan pilkkukynsistä, joissa Dior hyödyntää kynsikoristelijoiden suosimaa dotting toolia. 

Dior Polka Dots -kynsilakkoja on kolme eri paria: turkoosi pohja ja beiget pilkut (Pastilles), melooni pohja ja kirsikanpunaiset pilkut (Confettis) sekä hempeä vaaleanpunainen ja mauvet pilkut (Plumetis) (linkki Diorin sivuille). Vastaavien kynsikoristelujen tekemiseen ei tietenkään kyllä välttämättä tarvita Dioria! 

"Milky" kokoelman nimessä viittaa varmaan noiden Milky Tint -huulikiiltojen maitomaiseen lopputulokseen.  




Hirveästi lisää ei voi kyllä Helsinki Vantaan lentokentälle enää kaivata, sillä siellä on jo omassa ihanassa liikkeessään huippumerkit: Tom Fordin meikit, MAC, Bobbi Brown ja Jo Malonen parfyymit. 

MAC:ilta ja Bobbi Brownilta voi saada pikameikkejä jos aikaa on, ja Jo Malonelta käsihierontoja. 

Lempiparfyymini on englantilaisen Jo Malonen valitettavasti jo lopetettu Rose Water & Vanilla Cologne Intense. Myös Peony & Blush Suede on hyvä. Olen ostanut sen Cannesista, joten ajattelen aina Rivieraa sitä käyttäessäni. Nyt kokeilin Red Roses -parfyymia. Sekin oli aika ihana, ehkä seuraavaksi!  




Helsinki-Vantaan lentokentällä on kyllä tarkemmin ajateltuna oikeastaan jo kaikki mitä voi toivoa. 

Myös Victoria's Secret, jonka Fragrance Mist -vartalotuoksuja olen ostanut USA:sta vuosia. Suosikkini on lämmin, trooppinen ja herkullinen Coconut Passion (kuvassa oranssi-keltaiset pullot)




Kevään suurin muotitapaus Helsingissä oli Match Made in HEL: The Runway. Muotinäytös, joka pidettiin tiistai-iltana yhdellä Helsinki-Vantaan lentokentän kiitoteistä.

Kutsuvieralista oli hyvin eksklusiivinen, joten en valitettavasti ollut siellä vaikka olisin halunnut.

Muotinäytöksessä mallit tulivat ulos kiitotielle parkkeeratusta Airbus A350 -lentokoneesta.

Sama muotiteema jatkuu Finnairin uusissa hienoissa Airbus A350 -lentokoneissa, sillä niissä on taxfree -myynnissä Minna Parikan pupukorkokenkiä. 

So glamorous!   


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

L'Oreal Hair Fashion Night ja balettinuttura

Yleensä monet kivat tapahtumat ovat vain lehdistölle ja bloggareille, mutta L'Oreal järjestikin Hair Fashion Nightin asiakkailleen 12.5.2016 ympäri maailmaa.




Tapahtumassa oli mukana monia kampaamoja. Ajanvarauksella sai ilmaiseksi tietoa uusimmista hiustrendeistä ja pikakampauksen.

Olin itse L'Orealin koulutustilassa L'Oreal Academyssa Helsingissä Runeberginkadulla. 




Odottaessa puolen tunnin pikakampausaikaansa sai kuohuviiniä ja cocktailpaloja sekä tutustua L'Orealin uuteen Style My Hair -sovellukseen. 

Lähtiessä sai myös goodie bagin täynnä testailukokoisia tuotteita, niin kuin kunnon pr-tapahtumassa kuuluukin. 

First class! Ihanaa, että L'oreal tarjosi tällaisen tilaisuuden asiakkailleen. 




Katselin haaveillen Style My Hair -sovelluksesta mm. tätä 1960-luvun tyyliä. 

Tämä oli nimeltään 60s Half-up Bouffant Style. L'Orealin sovelluksessa on tarkat ohjeet tämänkin tekemiseen. 




Koska en ole pystynyt tanssimaan balettia kohta 5 kuukauteen vammojen takia, halusin kuitenkin jotakin edes "in the spirit of ballet" ja uusia ideoita balettinutturoihin sitten kun taas toivottavasti pian pystyn tanssimaan. Baletissahan hiusten pitää aina olla kiinni.

Ihana, iloinen kampaaja, joka työskentelee normaalisti Sydämen pohjasta -kampaamossa Yrjönkadulla, aloitti yllättäen kreppaamalla hiukseni. Google-tutkimukseni kertoi myöhemmin että hän oli todennäköisesti julkkiskampaaja Petra Järvi. She was fun!

Kreppiraudat olen nähnyt ja ne ovat koskettaneet hiuksiani viimeksi varmaan 1990-luvun alussa ala-asteella. Kampaajan mukaan kreppaamalla saadaan kuitenkin hiuksiin samanlaista tuuheutta ja työstettävää pohjaa kuin kiharoillakin, joita käytetään yleensä vintage-kampausten pohjana.

Pelkät krepatut hiukset toiselle sivulle vedettynä olisivat jo pelkästään käyneet partykampaukseksi, harmi kun en huomannut ottaa kuvaa.

Kampaaja teki tällaisen veistosmaisen banaaninutturan sivulle, jossa näkyi mielestäni upeasti nimenomaan baletin linjat. Moderniutta nutturaan toi kuitenkin se, että läheltä katsottuna huomasi että hiukset olivat krepatut.  

Balettinuttura a la mode!

Oikea balettinutturahan tehdään yleensä päälaen korkeimpaan kohtaan. Se on sileä ja tiukka, jotta se varmasti pysyy. You know, bunheads. Sellaista nutturaa sanotaan virallisesti Balanchine-nutturaksi amerikkalais-venäläisen koreografin mukaan, ja sen tarkoitus on antaa balleriinalle vielä muutama sentti lisää pituutta ja niskaan pitkää linjaa. George Balanchine liked his ladies tall!




Tässä on kuuluisa primaballerina Iana Salenko. Hän on Helsingin kansainvälisten balettikilpailujen voittaja vuodelta 2005 ja vain 158 cm pitkä. Eikä hänelläkään ole tässä Balanchine-nutturaa! 

Nykyään baletissa voivatkin menestyä kaikenkokoiset, mikä on tosi hyvä. Tämän pääsee näkemään nyt myös Helsingin kansainvälisissä balettikilpailuissa, jotka ovat parhaillaan käynnissä 23.5.-2.6.2016. Iana Salenko esiintyy Helsingissä balettikilpailujen gaalassa 2.6.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

The Body Shop British Rose

Nyt on kyllä englantilaisella The Body Shopilla aivan loistava aihe uudessa vartalonhoito- ja meikkisarjassaan.

British Rose!



Mielestäni Body Shopin kannattaisi hyödyntää ja rahastaa tämä homma aivan äärimmäisyyksiin, ja tehdä jatkossa tuotteita vain tällaisilla perinteisen englantilaisilla teemoilla.  

Mulberry, Burberry ja Hunter käyttävät jo markkinoinnissaan pelkkää Englantia.




English Rose tarkoittaa sellaista Jane Austenin nuorta ja hehkuvaa vaaleaa tai punertavatukkaista tyttöä, jolla voi olla ehkä vähän pisamiakin. Tai voi English Rose olla brunettekin. Tärkeintä on vaalea kuultava iho ja punaiset ruusuiset posket. 

Tiedättehän, sellainen nuori nainen tai tyttö, joka englantilaisittain hoitaa ruusuja puutarhassa, käy hienoissa hatuissa tea partyilla ja hevoskilpailuissa sekä käyttää pastellivärejä, helminauhoja ja kukkamekkoja. 

Kuuluisia English Rosen näköisiä celebritieseja ovat nykyään mm. Kate Winslett, Emma Watson, Kate Beckinsale, Rosie Huntington-Whiteley ja Sienna Miller.




Jos olisin Body Shop, olisin valinnut näihin mainoskuviin jonkun vähän romanttisemman ja kauniimman tyylin.


British Rose -vartalonhoitotuotteet tuoksuvat modernille ja raikkaalle ruusulle. Meikkipaletissa (25 euroa) on ruusunpunaisia ja savunharmaita sävyjä, joten siinäkin on ollut inspiraationa English Rose, jolle nimenomaan ne sävyt sopivat.   

Body Shopin äitienpäiväkampanja Treat Mum Like A Queen on sen sijaan aivan loistava. Mother's Day for HM The Queen: A Royal Home Video on tässä ja British Roses for HM The Queen tässä. Kuningatar saa lahjaksi tietenkin British Rosea!