lauantai 14. huhtikuuta 2012

31 viikon kynsilakkahaaste; viikko 21, inspiraationa väri

31 viikon kynsilakkahaaste oli tässä pienellä tauolla pääsiäisen vuoksi.

Seuraava viikon 20 haaste olisi ollut vesimarmorointi, mutta sen jätin nyt väliin. Olen ymmärtänyt, että se voi olla aika hankalaa, sotkuista ja aikaavievää puuhaa, joten yritän tehdä sen myöhemmin johonkin sopivaan väliin jos minulla on vähän enemmän aikaa.

Siispä siirrytään suoraan viikkoon 21, inspired by a color, inspiraationa väri.

Olen siis selvinnyt vesimarmorointia lukuun ottamatta noista haasteen eri tekniikoista ja nyt päästiin palkinnoksi tähän kivaan ja low-stress inspired by... osioon.






Inspiraatioväriksi valitsin ORANSSIN.

Joogassa uskotaan chakroihin, pyöriviin energiakeskuksiin, jotka kontrolloivat energian virtausta kehossa. Chakroja on seitsemän ja ne ovat sijoittuneet pystysuoralle akselille kehon etupuolelle.

Jokaisella chakralla on oma värinsä, jonka kautta ne imevät energiaa itseensä sekä fyysisestä ympäristöstä että korkeammilta tietoisuuden tasoilta. Chakrat ovat yhteydessä auraan, kehon energiakenttään, jonka värit muodostuvat chakrojen väreistä.

Oranssi on sakraalichakran väri. Sakraalichakra sijaitsee vähän navan alapuolella. Se edustaa aistillisuutta, iloa, eloisuutta ja luovuutta. Kykymme toteuttaa itseämme tunnetasolla sekä ihmissuhteemme heijastavat tämän chakran energian virtausta.  

Jostakin syystä olen ollut viimeisen puolen vuoden ajan innostunut oranssista väristä. Joogassa sanottaisiin varmaan, että minulla on sakraalichakra epätasapainossa ja keho pyrkii vahvistamaan sitä näin. Could be.

Joogassa ajatellaan, että ympäröimällä itsensä jollakin värillä voi saada sitä ja sen vaikutusta siirtymään myös itseensä. Olen mm. tilannut itselleni oranssin joogamaton, ja niinpä nyt sitten lakkasin myös kynteni oranssilla värillä.






Orange It's Obvious! on Essien kevätkokoelmasta 2012 Navigate Her.

Essie kuvailee väriä itsepäiseksi oranssiksi.

"Shhh, älä sano sitä! Sanat eivät yksinkertaisesti riitä kuvailemaan tätä villin suorapuheista ja rohkeaa oranssia".

Orange It's Obvious! on kirkas punaoranssi, josta minulla tulee vähän mieleen 1970-luvun värit.

Kynsilakka on laadultaan creme, ja peittää jo melkein yhdellä kerroksella (tässä on kaksi) sekä kiiltää upeasti. 

Ei ehkä minulle aivan parhaiten sopiva oranssin sävy, mutta kuten tämän väriset kynsilakat monesti, saa myös kädet näyttämään ruskeammilta. Tulee olemaan tosi kiva kesäsävy!

Pirtsakka tapaus joka tapauksessa, josta minulla tulee mieleen mm. amerikkalaiset M & M's karkit.  

Olen itse saanut tämän Essien kynsilakan L'Orealilta tuotelahjana, mutta Essietä myydään nykyään laajalti mm. Sokoksissa, Anttiloissa ja Stockalla. Stockalla oli ainakin jo näitä ihania kevätkokoelman kynsilakkoja. Essien kynsilakkojen hinta on noin 15 euroa.


31 viikon kynsilakkahaasteen muihin osiin pääset tästä.

2 kommenttia:

  1. Tämä olis just sellainen piristävä oranssi joka voisi olla kiva. Pidän kuitenkin 15 € hintaa niin kovana etten mielelläni kokeile sokkona. Harmittaa ihan hirveästi jos lakka ei sitten osoittaudukaan omaa silmää miellyttäväksi. Nim. Opin tummansininen mattalakka kerää pölyä laatikosssa.

    VastaaPoista
  2. Eiko: Orange It's Obvious! on kirkas punaoranssi, oikein perusoranssi ja hyvinkin eloisa ja sähäkkä. Se on kyllä minusta kynsillä aika samanvärinen kuin pullossa, ehkä vain aavistuksen tummempi, ja bonuksena tulee upea kiilto. Joten sikäli uskallan kyllä suositella. :)

    Olen samaa mieltä Essien kynsilakkojen hinnasta, 15 euroa on tosi paljon. Olisin toivonut, että kun Essie siirtyi L'Orealille, kynsilakkojen hinta olisi myös Suomessa vähän laskenut. Esimerkiksi 10 euroa olisi mielestäni paljon kohtuullisempaa, ja silloin niitä tulisi ehkä osteltuakin vapaammin. Tuohon 15 euron hintaan joutuu kyllä valitettavasti miettimään todella tarkkaan mitä haluaa. Toivotaan, että hinta laskisi vähitellen! :)

    Oi, se OPIn Russian Navy matte (sehän se varmaan on) on varmaan kyllä ihan hieno, mutta ilmeisesti aika musta ja samea. Itse haluaisin ehkä sen Russian Navy Sueden, tykkäsin niistä OPIn Suede-kynsilakoista kovasti, ja se Russian Navy Suede oli hieno farkunsininen! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)