maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kesän aloitus -kosmetiikkapaketti Ekovistalta

Olen säästellyt tämän Ekovistalta saamani kesäkauden aloitus -kosmetiikkapaketin esittelyä siihen, että tuntuisi vihdoin siltä, että kesä on todella alkanut.

Joten sovitaanko tytöt niin, että nyt se alkaa (vaikka ei se ole kyllä vieläkään ihan varmaa), jotta pääsen vihdoin esittelemään nämä ihanuudet teille?

Ekovista maahantuo luonnonkosmetiikan merkeistä mm. kiinnostavia Be SaveK pour Karité, La Claree Oliv' ja Benecos.

Ekovistan maahantuomia tuotteita myydään mm. tavarataloissa ja luontaistuotekaupoissa, ekokauppa Ruohonjuuressa ja nettikaupoissa (esim. Hyvinvoinnin tavaratalo ja Biodelly), vähän merkkikohtaisesti.






Luonnonmukaiseen ajatteluun sopien saamani tuotteetkin oli kokonaan pakattu pahviin ja paperiin. Ihailtavan viimeisteltyä!

Tapasin Ekovistan ihastuttavat edustajat Luonnonkosmetiikan messuilla Finlandia-talossa keväällä. Siellä juttelimme vähän siitä, että mitkä tuotteet minua heidän tuotevalikoimassaan kiinnostavat. Keskustelujen perusteella sain ilmeisesti tämän juuri minua varten koostetun paketin. Se tuntui tosi yksilölliseltä ja huomaavaiselta!





Ranskalainen Lovea -sarja sisältää luonnonkosmetiikan aurinkovoiteita. Tuotteet ovat semiselektiivisiä, ja tarkoitettu kilpailemaan myös tavallisten aurinkotuotteiden kanssa. 

Lovean aurinkosuojatuotteiden pääraaka-aineena on Tahitin Monoi, joka on tunnettu mm. kosteuttavasta ja suojaavasta vaikutuksestaan. Polynesialaista Monoi-öljyä saadaan liuottamalla tuoreita Tirea-kukkia kookosöljyssä. Tuoksu on monen kesäsuosikki, joten todella mielelläni tutustun näihin Monoi-öljyä sisältäviin aurinkotuotteisiin.

Lovean aurinkovoiteen suojakerroin on SPF 30. Se on todella kätevässä spray-muodossa. Aurinkosuoja koostuu 100 % mineraaleista. Hyvältä vaikuttava tuote!

Lovean itseruskettaja on myös spray-muodossa. Sen pitäisi kosteuttaa ja ravita ihoa samalla kun se ruskettaa. Myös itseruskettaja sisältää tahitilaista monoi-öljyä.

Aurinkosuojavoiteen hinta on noin 20 euroa ja itseruskettajan 17,50 euroa. 

Lovealla on myös oma suloinen aurinkosuojatuotesarjansa lapsille, jossa on kuvituksena Disneyn hahmoja.

Pidän tästä ajattelusta, että kesätuotteina on toisaalta korkea aurinkosuoja ja toisaalta itseruskettaja. Näinä vaarallisen auringon aikoina se onkin varmaan ainoa oikea tapa nauttia kesästä ja auringosta!





Ekovistan maahantuoma ranskalainen Be Save! -sarja miellyttää minua kovasti.

Purkit ovat iloisenvärisiä ja funktionaalisia, pullokoot reippaita ja tuotteet mutkattoman toimivia. Be Save on myös luonnonkosmetiikan sarjoista edullisimmasta päästä, esim. näiden tuotteiden hinnat ovat 10,90 euroa, 9,90 euroa ja 11,90 euroa. Aina ei luonnonkosmetiikankaan tarvitse olla kallista!

Be Save Cleansing Milk ravitsevan puhdistusmaidon pitäisi olla hellävaraista, kosteuttavaa ja ravitsevaa. Se sisältää mm. piparminttuvettä, karitevoita, E-vitamiinia ja tyrniuutetta. Tuoksu on mukavan raikas, aistin sekä piparmintun että tyrnin.

Be Save Tonic Water virkistävä kasvovesi viimeistelee ihonpuhdistuksen kosteuttamalla, virkistämällä ja valmistelemalla ihon kasvovoidetta varten. Kasvovesi sisältää mm. kamomillavettä ja tyrniuutetta.

Be Save Face Cream suojaava kasvovoide sopii kaikille ihotyypeille. Sitä voi käyttää sekä päivä- että yövoiteena. Se sisältää mm. piparminttuvettä, karitevoita, E-vitamiinia ja tyrniuutetta. Pidän itse kovasti tällaisista kätevistä monitoimituotteista, joita voi käyttää sekä päivällä että yöllä.






Sitten mennäänkin varsinaisiin kesään valmistautumistuotteisiin.

Ranskalainen Acorelle tekee luonnonmukaisia parfyymeja ja ihokarvojenpoistotuotteita.

Tämä Ylang-kukkaa ja ruokosokeria sisältävä Acorellen sokerointivaha on tarkoitettu koko vartalolle. Tuote sopii myös herkälle iholle. Sen pitäisi poistaa ihokarvat juurineen noin kolmeksi viikoksi.

Vahaa ei tarvitse lämmittää, vaan se vain levitetään iholle ja poistetaan liuskoilla. En ole vuosiin käyttänyt vahaa ihokarvojen poistamiseen, mutta nyt aion kokeilla ja vaikka dokumentoida teille koko prosessin.

Acorelle ihokarvanpoistovahan hinta on noin 14 euroa.






Tässä sitten toinen vaha Acorellelta, jonka käyttöä en tule täällä sattuneesta syystä ihan niin tarkasti esittelemään.

Kyseessä on nimittäin bikinirajalle tarkoitettu vaha, jota voi käyttää myös mm. kainalokarvojen poistamiseen.

Tämä vaha täytyy lämmittää, mutta sitä voi käyttää ilman liuskoja.

Sanoisin, että tässä on nyt ehdottoman välttämätön kesätuote kaikille naisille.

Acorellen Cire Royale -bikinivaha on myös hoitolakäytössä, ja sen hinta on noin 10 euroa.





Ekovista maahantuo myös luonnonkosmetiikkamerkki Benecosia, johon olen nyt kovin ihastunut.

Benecos on edullisempi luonnonkosmetiikan meikkimerkki, jonka kaikki kokeilemani tuotteet ovat olleet tosi kivoja.

Nyt sain kokeiluun Benecosin Natural Multi-Effect Mascaroita, jopa kaksin kappalein.

Benecosin Multi-Effect ripsivärin pitäisi sekä tuuhentaa että pidentää ripsiä. Benecosilla on myös erikseen sekä pidentävä että tuuhentava ripsari.

Minun täytyy myöntää, että minulla on epäilykseni näitä luonnonkosmetiikan ripsivärejä kohtaan. En voi millään uskoa, että ne olisivat yhtä hyviä kuin esim. Lancomen ripsari, jota yleensä käytän.

Tässä tuleekin sitten se luonnonkosmetiikan toinen puoli. Jos haluaa vähän miettiä, että minkälaisia tuotteita silmiinsä tunkee, saattaa ehkä halutakin siirtyä luonnonkosmetiikkaan.

No epäilyksistäni huolimatta joka tapauksessa kokeilen, ja raportoin sitten teille.





Sain Benecosilta testiini myös kynsilakan.

Tämä on toinen mielenkiintoinen luonnonkosmetiikan ryhmä, sillä en ole ennen kokeillut luonnonkosmetiikan kynsilakkoja. Todella kiinnostavaa nähdä eroaako tämä mitenkään tavallisista kynsilakoista.

Benecosin kynsilakan nimi on Spice Me Up. Väri on tuollainen aavistuksen ruskeanpunainen, mausteinen. Jotenkin hyvin maanläheinen väri, tulee mieleen kuumuus ja Afrikka. Ja tarpeellinen minulle, sillä huomasin juuri viime viikolla, että minulta puuttuvat punaruskeat värit sekä kynsilakoista että huulipunista.

Bencosin kynsilakkojen hinta on noin 6,50 euroa.






Sitten nämä ihanuudet eli kaksi Benecosin pastellista kaunotarta.

Aluksi luulin, että tuo vasemmanpuoleinen hempeä persikka on luomiväri, mutta pakkausmerkintöjen mukaan se onkin ilmeisesti poskipuna sävyssä Coral. Aivan ihana sävy joka tapauksessa, ja tulee sopimaan minulle loistavasti! Luulen, että tätä voi kyllä ihan hyvin käyttää myös luomivärinä.

Turkoosi luomiväri on nimeltään Amazing, ja se vaikuttaa upealta kesäsävyltä. Ihana vedenvärinen sini-vihreä.

Näitä Benecosin Natural Baked Colors -luomivärejä voi ymmärtääkseni käyttää myös kostealla siveltimellä. Benecosin luomivärien hinta on noin 7,50 euroa.






Ihastuin myös luonnonkosmetiikan messuilla esittelyssä olleisiin Benecos-huulipunien uusiin kesäsävyihin.

Persikka on yksi suosikkivärejäni, joten lempparini oli ehdottomasti tämä Peach-sävy.

Ekovistalta lähetettiinkin minulle huomaavaisesti kaksi näitä Peach-huulipunia, jotta eivät aivan heti loppuisi kesken!





Ostin luonnonkosmetiikan messuilta jo kuvassa oikealla olevan Benecosin Pink Honey -huulipunan, johon olen ollut siitä asti aivan rakastunut.

Huulipunan tuoksu on herkullisen hunajainen. Koostumus on pehmeä ja helposti levittyvä. Huulipuna tuntuu lisäksi huulilla todella kosteuttavalta.

Benecos-huulipunia on saatavana yhteensä 12 luonnollisessa värissä ja hinta on noin 7 euroa. Ihan käsittämättömän edullista näin erinomaisesta laadusta!






Alakuvassa oleva Pink Honey -huulipuna on sävyltään ruskeampi ja nudempi kuin tämä yläkuvan Peach.

Pink Honeyssa ei ole shimmeriä, jota taas mielestäni Peachissa vähän on.







Ei kannata muuten säikähtää tätä Pink Honeyn ulkonäköä. Olen käyttänyt sitä todella paljon viimeisen kahden kuukauden aikana. Huulipunan pehmeän kermaista koostumusta kuvaa varmaan parhaiten se, että siltä se näyttääkin.

Aivan ihania huulipunia kyllä!


Lämpimät kiitokset vielä Ekovistalle tästä ihanasta paketista! Näiden tuotteiden avulla on hyvä startata täällä Pumpulipupussakin kuumaan kesään!

2 kommenttia:

  1. Be Saven kasvovedestä tykkäsin, siinä oli kiva tuoksu. :) Silloin se oli kylläkin S.A.V.E mutta brändin nimi vaihtui Be Save!ksi jossain vaiheessa.

    Juuri eilen katselin kuinka Benecosin huulipunia on tarjouksessa Ecodealissa hintaan 4,74€ eli todella halvalla. Valitettavasti vaihtoehtoina ovat vain sävyt Pearl, Toffee ja Nougat kun itse olisin himoinnut enemmän juurikin Dark Rediä tai Hot Pinkiä. ;)
    7-8 euron hinta luonnonkosmetiikan huulipunista on silti halpa, kun kyseessä on kuitenkin luonnonkosmetiikka ja nehän tuppaavat yleensä olemaan hieman kalliimpia. Jopa markettikosmetiikan puolelta jotkut huulipunat, kuten vaikka Lorkun ovat kalliimpia.

    VastaaPoista
  2. Inna: Hei, kivaa kuulla kokemuksia Be Saven tuotteista! Tuoksuttelin noita puhdistusmaitoa ja kasvovettä, ja molemmissa on aika raikas, hyvä tuoksu. Sanoisin, että purkin ulkonäkö ja tuoksu vastaavat toisiaan, molemmat ovat yhtä pirteitä. :)

    Ja kiitos selvennyksestä tuotemerkin suhteen. Ihmettelinkin, kun Ekovistan nettisivuilla puhuttiin Savesta, mutta purkeissa lukee kaikissa Be Save! En tiedä kumpi on lopulta virallisesti oikein. :)

    Voi että, tosi edullisia nuo Benecosin huulipunat Ecodealissa. Voin kyllä todellakin suositella niitä sikäli, että koostumus ja tuoksu ovat lähellä täydellistä. Niiden käyttämisestä tulee tosi hyvä olo. :) Huulipuna on kiva jos se on luonnonkosmetiikkaa, kun se on niin lähellä suuta. :)

    Minun pitää kyllä kurkata vielä tuo Ecodealin tarjous, jos noista tuo Toffee tai Nougat sopisivat minulle. Helsingissä on muuten ainakin Ruohonjuuressa Kampissa esillä koko Benecosin huulipunavalikoima jos kesän aikana pistäydyt täällä. Hinta oli kyllä n. 8 euroa. :)

    Minäkin vertasin Benecosin huulipunien hintaa mielessäni nimenomaan L'Orealin huulipuniin, jotka maksavat yli 12 euroa! Myös esim. IsaDoran huulipunat ovat samassa hintaluokassa. Muista edullisemmista merkeistä esim. Lumenen ja Maybellinen huulipunat maksavat noin 10 euroa. Ja sanoisin että näiden Benecosin huulipunien laatu on vähintäänkin yhtä hyvä! Tosin sävyt ovat aika luonnollisia, mutta uskoisin että joka makuun löytyisi kuitenkin joku suosikki. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)