maanantai 29. lokakuuta 2012

Sugar pr ja luonnonkosmetiikkamerkit

Ihanasti nimetty Sugar on pr-toimisto, joka on erikoistunut luonnonmukaisiin ja ekologisiin tuotteisiin.

Luonnonkosmetiikan merkeistä Sugarin edustuksessa ovat mm. Acorelle, Burt's Bees, Madara, Sante ja Weleda. 






Mitä enemmän perehdyn kosmetiikkaan, sitä kiinnostuneempi olen luonnonkosmetiikasta.

Niinpä kun Sugar järjesti hyvinvointipäivän, jossa oli mahdollisuus tutustua myös sen edustamiin tuotteisiin, menin todella mielelläni pistäytymään.





Sugarilla on viihtyisät tilat Helsingin Kalliossa, ja oi kuinka paljon siellä olikaan esillä kivoja luonnonkosmetiikan merkkejä.

Tässä oikealla on ranskalaisen, edullisemman luonnonkosmetiikkamerkin Marilou Bion tuotteita.

Vasemmalla puolella on aivan uuden suomalaisen sarjan, Mia Höytö Cosmeticsin tuotteita.

Mia Höytö Cosmetics on perustettu Helsingissä kesällä 2011. Tarkoituksena on tarjota mahdollisimman laadukkaita luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteita erityisesti pohjoisen vaihteleviin sääolosuhteisiin. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, ja niissä on vaikuttavana aineena tyrni. Muita raaka-aineita ovat mm. mustaherukansiemenöljy, manteliöljy, avokadoöljy ja sheavoi. 

Mia Höytö Cosmeticsin tuotteet lanseerattiin Kauneusmessuilla tänä vuonna. Niillä on loistavat nimet: Unelma (syväkosteuttava kasvovoide), Ihana (kosteusvoide erityisesti meikin alle), Valo (silmänympärysvoide), Kaunis (meikinpuhdistusaine) ja Silkki (vartalovoide). Tuotteiden hinnat ovat 30-50 euron välillä.

Tervetulleita uutuuksia, joille toivon mitä parhainta menestystä!







Tässä on saksalaisen Weledan tuotteita.

Weleda on luonnonkosmetiikan markkinoilla jo vanhempi leidi, sillä se on perustettu vuonna 1921 ja Suomessakin sitä on myyty jo vuodesta 1961, jolloin moni ei ollut varmaan luonnonkosmetiikasta vielä kuullutkaan.  

Weledalla on vahva kytkös Rudolf Steineriin ja antroposofiaan, jossa uskotaan ihmiseen kehon, sielun ja hengen kokonaisuutena sekä ihmisen ja luonnon yhteyteen. 






Latvialainen luonnonkosmetiikkamerkki Madara on minulle tutumpi, ja olen ihastunut moniin sen tuotteisiin kuten syväkosteuttavaan kasvovoiteeseen ja käsivoiteeseen.

Madaran ovat perustaneet neljä nuorta, latvialaista naista viisi vuotta sitten, ja se menestyy tällä hetkellä myös maailmalla erinomaisesti.

Madaran pohjoista luontoa hyödyntävissä tuotteissa on usein ruohoisa tuoksu. Se myös varoituksen sanana niille, jotka etsivät neutraalimpeja tuoksuja. 






Sante on saksalainen luonnonkosmetiikan sarja. Saksassahan luonnonkosmetiikka on hyvin suosittua, ja sen tarjonta on siellä erinomaista. 

Sante painottaa laadukkaita raaka-aineita ja myös kokemuksen merkitystä, jolla tuotteista saadaan varmasti turvallisia ja allergisoimattomia.






Ja hei, tässä on amerikkalaisen Burt's Beesin mehiläisvahatuotteita, joita saa vihdoin siis nyt myös Suomesta!

Minua kiinnostavat erityisesti nuo Burt's Beesin huulirasvat, sillä olen oppinut että huulirasvassa on syytä olla mehiläisvahaa, muuten se kuivattaa käytössä enemmän kuin kosteuttaa.

Burt's Beesilla on tavallisten huulirasvojen lisäksi myös hunajaa, granaattiomenaa, mangoa tai marjoja sisältäviä huulirasvoja. Aion ehdottomasti testata niistä jotakin lähiaikoina, nyt kun huulirasvasesonki taas alkaa. 

Burt's Beesia myydään mm. Helsingin Stockmannin päivittäiskosmetiikan osastolla luonnonkosmetiikkapuolella, kuten monia muitakin näitä luonnonkosmetiikan merkkejä. Huulirasvojen hinta on 5 euroa.





Ranskalainen vuonna 2004 perustettu Acorelle on minulle ennestään tuttu luonnollisista ihokarvanpoistotuotteistaan.

En ollut kuitenkaan tiennyt, että Acorelle tekee myös parfyymeja.

Acorelle-tuoksuilla on myös aromaterapeuttisia vaikutuksia. 

Tea Garden on stimuloiva, R of Rose ja Citrus Verbena ovat rauhoittavia, Bamboo Lotus on rentouttava, Amber Vanilla virkistävä ja White Orchid stressiä lievittävä.

Eniten ihastuin näistä tuoksuista ehdottomasti Amber Vanillaan. Todella pehmeä ja makea vaniljan tuoksu, jonka tulen ehdottomasti hankkimaan itselleni.  

Acorellen Eau de Parfumien hinta on noin 30 euroa (50 ml), eli ei siis todellakaan kallista!





Sugarissa ei ollut tarjolla pelkkää kosmetiikkaa, vaan myös muita luonnonmukaisia ja ekologisia tuotteita.

Eniten ihastuin näihin Pukka- teihin (miten se nyt taipuukaan tee, teet jne.).

Niillä on erilaisia vaikutuksia kuten harmonise, detox jne. 

Lisäksi ne maistuvat varmasti ihanalle!






Varsinainen ohjelma Sugarin hyvinvointipäivässä olivat erilaiset luennot ja koruworkshop.

Korutyöpaja olisi ollut superkiva, mutta valitettavasti minulla ei ollut aikaa siihen. Niinpä osallistuin vain stress-free luennolle, jonka piti Mia Jokiniva hyvinvointikeskus Villa Mandalasta.

Luennon ohessa saimme naposteltavaksi ihania luomuherkkuja.  

Luennossa meille kosmetiikasta kiinnostuneille oli mielenkiintoista erityisesti havainto siitä, että painopiste alkaa siirtyä ulkokuoren puunaamisesta myös sisäiseen hyvinvointiin. Ulkonäköönhän vaikuttaa paljon se miten syö, liikkuu ja nukkuu. Minulla ainakin olisi itselläni paljon parannettavaa stressinhallinnan saralla. Sillä voisi vaikuttaa varmaan kehon vanhenemiseenkin paljon enemmän kuin joillain kalliilla ihonhoitovoiteilla.

Yksi tärkeä käytännön vinkki omaan hyvinvointiin on hengitys. On tutkittu, että syvä hengittäminen voi laskea stressitasoa jopa 60 %:lla.

Pidin kovasti tästä laajemmasta lähestymistavasta hyvinvointiin ja kauneuteen!






Sain mukaani myös erittäin runsaan goodie bagin täynnä mielenkiintoisia luonnonkosmetiikan tuotteita eri merkeiltä.

Mia Höytö Cosmeticsilta pääsen testaamaan Valo-silmänympärysvoidetta. Marilou Biolta oli mukana kuorintavoide kasvojen syväpuhdistukseen. 

Burt's Beesilta sain testiin Super Shiny -mangoshamppoon. Iso ruskea tuubi Santelta sen vieressä on Brilliant Care, kosteuttava ja kiiltoa antava hoitoaine. Se sisältää mm. maapähkinäöljyä.

Oikealla on Madaran SOS Moisture Cream tehokosteuttaja, jota olen halunnut jo pitkään testata talvipakkasilla. 

Ylälaidassa vihreä paketti on Weledan 80-vuotta vanha klassikko Skin Food, joka ravitsee, pehmentää ja suojaa kuivaa ja karheaa ihoa. 

Lisäksi sain ilokseni näytekoossa kaikki Acorellen tuoksut, myös sen ihanan Amber Vanillan. Näistä kyllä löytyy nyt joka tarpeeseen ja tunnetilaan. Tosi kiva idea pakata kaikki merkin tuoksut yhdessä pieniin näytepakkauksiin!

Acorellelta sain lisäksi testiin karvanpoistolappuja, strips.  






Kosmetiikkatuotteiden lisäksi sain myös runsaasti muita luomutuotteita sisäiseen hyvinvointiin. Mukana oli mm. Spelttilakritseja, Pukka-teen viiden teen lajitelma, luomukvinoaa, valkoisia mulpereja, Rawr-suklaata ja ekologisia pesuaineita. 


Voikaa tekin hyvin tällä viikolla!


4 kommenttia:

  1. Mä olen kans nykyään aivan luonnonkosmefani, varsinkin ihonhoitotuotteissa :) Sain juuri blogin kautta kokeiltavaksi suomalaisen FLOW-merkin muutaman tuotteen ja niistä on tulossa juttua tässä jossain kohtaa :)

    Luomutee on aivan parasta <3 Kokeileppa joskus Clipper-teemerkkiä! Aivan ihania makuja!

    VastaaPoista
  2. Nonnu: Olen samaa mieltä! Melkein kaikki kokeilemani luonnonkosmetiikan tuotteet erityisesti ihonhoitotuotteissa ovat olleet tosi tehokkaita ja toimivia. Ja lisäksi niiden käyttämisestä tulee hyvä olo ja mieli. :)

    Varmaan mitä enemmän käyttää kosmetiikkaa niin kuin mekin kaksi, on hyvä kiinnittää vähän huomiota kemikaalien määrään ja laatuun. Siksikin olen alkanut kallistua yhä enemmän luonnonkosmetiikan puolelle.

    Kiva kun nyt alkaa olla suomalaistakin luonnonkosmetiikkaa. Tykkään sun luonnonkosmetiikkaa käsittelevistä blogijutuista kovasti, joten odotan mielenkiinnolla arviotasi myös Flowsta. :)

    Ehkä liittyy tähän kokonaisvaltaisemman hyvinvoinnin teemaan muutenkin, että olen alkanut tykätä teestä, kun aikaisemmin olen juonut pääasiassa kahvia. Kiitos vinkistä, muistan sun blogijutunkin Clippereistä, täytyy ehdottomasti tutustua! :)

    VastaaPoista
  3. Mun oli pakko ostaa tuota Burt's Beesin huulirasvaa ja tykkään kovasti. Niitä myydään myös Kickseissä ja hinta oli 4,90e eli aika samoilla linjoilla hinnan suhteen. :) Beeswax Lip Balmissa on vieläpä piparminttua, joten se tietysti kihelmöi hauskasti huulilla ja tuo ihanan raikkauden - ja tuoksussa tietysti juurikin tuota piparminttua joten jo sen tuoksun takia oli pakko ostaa. :D Itse huomasin olevani jo vähän riippuvainen tuosta huulirasvasta, se on aika koukuttava.

    Kickseissä on myös noita muita Burt's Beesin tuotteita, mutta huulirasvat olivat ainakin Jyväskylän Kicksissä muiden huulirasvojen seassa, eikä yhdessä muiden Burt'sin tuotteiden kanssa.

    Itse olen huomannut kiinnostuneeni enemmän luonnonkosmetiikasta mutta sen 100% käyttäjä en silti vielä ole. Ihonhoidossa pyrin käyttämään tuotteita jotka sisältävät mahdollisimman vähän ns. ylimääräisiä ja synteettisiä aineita, mutta meikkauksen puolella en nyt täysin luonnonkosmetiikkaa silti käytä. Inglotin luomivärit ovat vakuuttaneet laadullaan ja ripsivärikin on ihan perushuttua marketin puolelta, sillä joskus kun omistin Dr. Hauschkan ripsiväri niin se ei soveltunut kuin arkikäyttöön kun halusi lähinnä vain ns. värjätä ripsiään tummemmiksi sillä se ei pidentänyt saati sitten tuuhentanut ripsiäni. En edes tiedä onko luomivärin pohjustajaa luonnonkosmetiikkana, joten sekin on ihan perushuttuna meikkipussissani.
    Sen sijaan mineraalimeikkipohjaan ja etenkin Lily Lolon poskipuniin olen ihastunut kovasti! En osaa edes käyttää enää poskipunia muussa kuin mineraalimeikin muodossa, hih.

    (huh, tulipas tekstiä! :D)

    VastaaPoista
  4. Inna: Hei, kiva kuulla että olet kokeillut Burt's Bees -huulirasvaa. Aion itsekin ostaa sellaisen seuraavaksi kun nykyinen Melvitani loppuu.

    Kiitos tiedosta, en tiennytkään että Burt's Beesia myydään myös Kickseissä.

    Oi, varmasti ihana tuo pipaminttulisä, pakko saada! :)

    Minusta myös Helsingin Kickseissä huulirasvat ovat aina erikseen. Tosi hyödyllinen vinkki, että sieltä huulirasvahyllyltä löytyy, niin ei turhaan tarvitse etsiä muiden Burt's Bees -tuotteiden joukosta.

    Herra Pumpulipupu on jo ehtinyt testaamaan tuota Burt's Bees mangoshamppoota ja tykkäsi kovasi. Minunkin täytyy kokeilla. :)

    Itsekään en ole lähelläkään 100 % luonnonkosmetiikkaa, mutta ihonhoitotuotteissa olen jo pikkuhiljaa yrittänyt siirtyä sinne suuntaan. Olen myös löytänyt kivoja luonnonkosmetiikan huulipunia ja huulikiiltoja.

    Luonnonkosmetiikan ripsiväreistä olen kuullut muiltakin, että on vaikeaa löytää toimivaa. En ole itsekään helpolla vaihtamassa rakasta Lancome Hypnoseani, kun lopputulos on vain niin erinomainen.

    Mutta kasvovoiteissa ja vartalovoiteissa pyrin jatkossa suosimaan luonnonkosmetiikkaa, vaikka Sensaista en uskokaan luopuvani.

    Luonnonkosmetiikan luomivärinpohjustajasta en ole kyllä valitettavasti kuullut. Olin kuitenkin eilen tutustumassa Couleur Caramel -sarjaan, jossa on aika paljon erilaisia meikkituotteita. Sieltä löytyi nestemäistä meikkivoidetta, valovoidetta ja peitevoidetta, mutta en huomannut kysyä että onko luomivärinpohjustajaa.

    Kiva kun jaksoit pohtia tätä aihetta näin paljon, on aina tosi kiinnostavaa lukea muiden käyttökokemuksia! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)