keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Luonnonkosmetiikkaa ja ihonhoitokonsultaatio Joliessa

Helsinkiin on avattu lokakuun alussa uusi luonnonkosmetiikkaan erikoistunut kauppa, ihana Jolie (Uudenmaankatu 26).

Jo oli aikakin sanon minä, sillä luonnonkosmetiikka on nyt kovin trendikästä ja uskon että sen suosio tulee yhä vain lisääntymään. Itsekin innostun siitä koko ajan vain enemmän ja enemmän! 






Joliella on suloinen putiikki Punavuoressa eli slangilla sanottuna Rööperissä aivan Fredan kulmassa. Lisäksi Joliella on nettikauppa

Jos katsotte ikkunasta sisään oikein tarkkaan, näette paitsi perhosia myös vasemmalla seinällä Jolie perustajien, Katjan ja Jutan kuvat. Katja on koulutukseltaan meikkaaja ja kosmetologi, joten hän teki myös ihonhoitokonsultaation, johon ystäväni oli varannut ajan.

Katsotaan kuitenkin ensin yleisesti Jolien tuotevalikoimaa ja kaunista kauppaa. 






Joliessa on myynnissä kaikki parhaat luonnonkosmetiikan merkit, myös yksi suosikeistani eli Lavera.






Meikeistä löytyy ihanat ranskalaiset Couleur Caramel ja Terre d'Oc sekä australialainen Zuii.

Terre d'Ocin meikkejä myytiin mielestäni aiemmin myös Helsingin Stockmannilla, mutta nyt sarja vaikuttaa hävinneen sieltä. Joliesta sitä nyt siis kuitenkin saa!  






Myös jo aiemmin ihastelemani, todellinen luonnonkosmetiikan luksusmerkki L'Atelier des Delices kuuluu Jolien valikoimaan.

Himoitsen tästä sarjasta erityisesti sen toffeentuoksuista, kosteuttavaa vartalovoidetta. Olen kuitenkin ainakin toistaiseksi tyytynyt vain haaveilemaan, sillä vartalovoiteen hinta on huikeat 32,90 euroa (200 ml), OMG. 






Jolie on minusta ihana nimi kosmetiikkakaupalle. Se tarkoittaa ranskaksi kaunista. Joliessa on myös panostettu kaikkien tuotteiden kauniiseen esillepanoon. 






Jolien hyllyt on koristeltu herkuilla, kuten tässä toffeella ja macaronseilla. 

Joliessa on käytetty oivaltavasti myös noita tuotehyllyjen reunoja. Niihin on kirjoitettu vinkkejä siitä, mitä tuote sisältää tai kenelle se sopii.






Laveran osalta Joliessa kehuttiin nimenomaan laadukasta vartalonhoitoa. Olen itsekin pitänyt noista Laveran Body Spa -sarjan vartalovoiteista kovasti, joita tässä kuvassakin näkyy herkullisessa kookoksen tuoksussa.






Joliessa on myynnissä myös minua suuresti kiinnostava luonnonkosmetiikan kynsilakkasarja Kure Bazaar.

Tässä on sen ihanan värikkäitä kynsilakkoja.  






Ja lisää ihanaa Kure Bazaaria, tässä houkuttelevasti pöydälle tarjottimelle aseteltuna kuin karkit.

Kure Bazaarin kynsilakatkin ovat minusta aika kalliita. Hinta on 18,50 euroa, joten en ole vielä raaskinut ostaa yhtäkään. 






Myös latvialainen Madara on Jolien valikoimassa. Sekin on yksi suosikkimerkeistäni luonnonkosmetiikan maailmassa. 






Tässä on suomalaista laadukasta luonnonkosmetiikkaa, eli Mia Höytön hienosti nimettyjä tuotteita: Valo silmänympärysvoide (37 euroa) ja Ihana kasvovoide (45 euroa). 






Mutta sitten pääsemme varsinaiseen asiaan eli siihen ihoanalyysiin.

Joliessa tehdään henkilökohtaisia ihonhoitokonsultaatioita. Ihonhoitokonsultaatiossa saa vinkkejä oman ihotyyppinsä hoitoon sekä tuotesuositukset Jolien valikoimasta. Konsultaatio kestää 1 h 15 min. Hinta on 80 euroa, mutta siihen sisältyy samasta arvosta tuotteita. 

Joliessa on myös vastaavalla idealla tarjolla henkilökohtaisia meikkiopastuksia. Niissä saa  tuotteiden lisäksi samalla myös toiveidensa mukaisesti valmiin päivä-, ilta- tai jopa häämeikin. 

Ihonhoitokonsultaatio tehtiin tässä ison peilin ääressä rauhassa vähän sivussa itse kaupasta.

Ystävälläni on ollut alunperin atooppinen iho, johon tuli näppylöitä noin 20-vuotiaana, jotka ovat sittemmin myös pahentuneet e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Ihossa on myös couperosaa eli punoitusta. Kuulostaa kyllä paljon pahemmalta kuin näyttää. Jolien Katja näki ihossa lisäksi jonkin verran laajentuneita huokosia, pikkuisia arpia ja pieniä tukkeumia sekä pintakuivuutta. 

Couperosa on erityisesti suomalaisille tyypillinen iho-ongelma mm. ilmaston ja saunomisen vuoksi, jota ystävänikin harrastaa usein. 

Tähän ystäväni tilanteeseen lähdettiin siis hakemaan ihonhoitovinkkejä. Yllättäen ne alkoivat ravinnosta: 

- Maitotuotteet kehoitettiin jättämään mielellään kokonaan pois, koska maito aiheuttaa tulehdustilan elimistössä. Samoin gluteiini ja sokeri. 
- Sen sijaan pitäisi syödä paljon hedelmiä ja kaikkea tuoretta, värikästä ruokaa. 
- Hyviä ovat maitotuotteiden sijaan mm. erilaiset smoothiet, siemenet, mantelit, parsakaali ja kuivat hedelmät.   

Oikeanlaisen ravinnon pitäisi paitsi näkyä ihossa, tuntua myös olossa.




  


Jolien valikoimasta ystävälleni suositeltiin ensisijaisesti tätä L'Atelier des Delicesin uutta herkän ihon Sensi-sarjaa. 

Ystäväni ei ole kuitenkaan mikään aktiivinen kosmetiikankäyttäjä eikä ole tottunut laittamaan ihonhoitoonsa hirveästi rahaa, joten hän tunsi sarjan itselleen liian kalliiksi.

Itse voisin kyllä maksaa hyvästä kasvovoiteesta jopa selektiivisen kosmetiikan hintoja eli max 50 euroa, jossa hintaluokassa L'Atelier des Deliceskin on.   






Onneksi Joliesta löytyy myös edullisempia vaihtoehtoja kuten esimerkiksi ranskalainen Melvita, jonka kasvojenhoitotuotteita Jolien Katjakin kehui.

Ystäväni on käyttänyt ihonpuhdistukseen puhdistusmaitoa tai kookosöljyä. Puhdistusmaitoa voi Katjankin mukaan käyttää talvella. Ainakin kesällä sen voi sen sijaan vaihtaa kevyempään geeliin. Geeli hillitsee rasvan ja talin eritystä päivän aikana. 

Ystäväni ihonhoitorutiineista puuttui kuitenkin kasvoveden käyttö. Puhdistusaineet ovat emäksisiä, joten ph:ltaan hapan kasvovesi neutraloi ja tasapainottaa ihon sekä viimeistelee puhdistuksen. Luonnonkosmetiikan kasvovedet ovat lisäksi hoitavia. 

Iho kannattaa jättää vähän kosteaksi kasvovedestä, ja painella siihen sitten seerumit ja hoitovoiteet.

Aamuisin puhdistukseen riittää pelkkä kasvovesi. Se virkistää ja vie pois kasvovoiteiden rippeet. 






Melvitan hunajaa sisältävästä herkän ihon Apicosma-sarjasta ystävälleni valittiin sopiva kasvovesi. Sen hinta oli 17,70 euroa (200 ml). 

Apicosma-sarjasta löytyy tarvittaessa myös puhdistusgeeli.





Ihon kosteutukseen Katja suositteli ystävälleni tuotteita tästä erityisesti atooppiselle iholle sopivasta Alpaderm-sarjasta. 

Alpaderm-sarjan ensimmäinen ja varmaan kuuluisin tuote on Cold Cream -hoitovoide. Sen rasvapitoisuus on vesipitoisuutta suurempi, joten se sopii erityisesti suojaamaan ihoa kylmältä. Cold Cream kosteuttaa kuivaa ihoa ja rauhoittaa herkkää. Monet atoopikot ovat löytäneet siitä avun iho-ongelmiinsa.

Cold Creamia ei kuitenkaan rasvaisuutensa vuoksi suositella päiväkäyttöön tavallisena kasvovoiteena.

Ystäväni on käyttänyt aiemmin sekä päivävoiteena että yövoiteena hyväksi kokemaansa kookosöljyä. Tämän käytännön tyrmäsimme Katjan kanssa yhdessä: minä siksi, että kiiltelevä öljy ei mielestäni sovi päiväkäyttöön ja Katja myös siksi, että ystäväni iholle sopisi kosteuttavampikin öljy yöksi kuin kookos, joka on aika kevyt öljy. 






Tässä hehkeä punatukkainen Katja arvioimassa Melvitan tuotteita.

Ystävälleni suositeltiin siis yökäyttöön hänen haluamaansa öljyä ja päiväkäyttöön voidetta. 

Lisäksi Katja olisi suositellut ihon kuorintaa ja naamiota noin puolentoista viikon välein. Couperosa-ihoa ei saa kuoria liian usein, ettei se ärry. Couperoottiselle iholle sopisi puoliksi mekaaninen ja puoliksi entsymaattinen hellävarainen kuorintavoide, jollainen löytyy mm. L'Atelier des Delicesin Sensi-sarjasta (28,40 euroa, 50 ml). 

Kuorinnan voi levittää koko kasvoille 5-10 minuutiksi, ja tehostaa sitten vielä sen vaikutusta hieromalla sitä erityisesti näpyille, leukaan, ohimoille ja nenänpieliin eli t-alueelle. Ei kuitenkaan couperoottisiin kohtiin!

Ystäväni kuitenkin koki kuorinnan ja naamion liian vaivalloiseksi tässä vaiheessa, ja päätti keskittyä ihon jokapäiväiseen hoitoon. Itsehän en voi tätä täysin ymmärtää, sillä kuorinta ja naamio ovat minusta aivan ihana hemmotteluhetki iholle!   






Yöllä käytettävä öljy ystävälleni löytyi tästä Melvitan laajasta öljyjen valikoimasta.

Katja suositteli ystävälleni jojoba-öljyä, joka korjaa ja kosteuttaa tehokkaasti ihoa (18,40 euroa, 50 ml).

Päiväksi taas ystävälleni valittiin Melvitan herkän ihon Apicosma-sarjasta ravitseva kasvovoide (26,30 euroa, 50 ml). Ystäväni oli vähän huolissaan kosteuttaako se riittävästi, mutta Katja vakuutti, että vielä kosteuttavampi öljy ei vain sovi päiväkäyttöön.




 
Couperosa-iho olisi lisäksi hyvä suojata meikkivoiteella päivällä. Couperosa ei häviä mihinkään, mutta sitä voi ehkäistä ja peittää. 

Meikkivoiteeksi Katja suositteli ystävälleni Zuiin puolipeittävää nestemäistä meikkivoidetta (39,60 euroa, 30 ml). Se jättää vähän mattaisen pinnan, joten sitä ei tarvitse välttämättä puuteroida päältä. Riittää, että sen levittää vain aamulla kosteusvoiteen päälle. Ystäväni ei ole mikään meikkien kanssa tupsuttaja, joten hänelle tämä oli helpotus. Katja myös valitsi ystävälleni tarkasti oikean sävyn meikkivoiteesta.

Vartalon kosteutukseen Katja olisi suositellut ystävälleni kookosöljyn sijaan Weledan Calendula Baby -vartaloemulsiota (18,90 euroa, 200 ml), joka hoitaa ja kosteuttaa ihoa. Se sopii nimittäin vauvojen lisäksi herkkäihoisille aikuisille. 






Sen sijaan ostimme ystäväni kanssa molemmat tällaiset Weledan Baby-sarjan Calendula ulkoiluvoiteet (11,10 euroa, 30 ml), jotka suojaavat kasvojen herkkää ihoa kylmyydeltä ja tuulelta ulkoillessa. 

Olenkin kaivannut nimenomaan tällaista voidetta, jonka voi laittaa talvella aamulenkille ilman muuta meikkiä.

Minun pitäisi saada varmaan joku palkinto, kun selvisin ulos tuolta Jolien ihanuuksista vain yhden tuotteen kanssa. Sen sijaan aion itsekin mennä henkilökohtaiseen ihonhoitokonsultaatioon Jolieen kuivan ihoni kanssa heti kun saan nykyisiä purkkejani käytettyä vähemmäksi. Katja auttoi nimittäin mahtavasti valitsemaan sopivat tuotteet Jolien valtavasta valikoimasta. Aivan ainutlaatuista palvelua!

Kiitos myös ihanalle ystävälleni, joka antoi minun raportoida nämä couperoottisen ja herkän ihon hoitoon saamansa ohjeet teille. Toivottavasti niistä olisi apua myös jollekin muulle!  

10 kommenttia:

  1. Oi, vaikuttaa todella ihanalta liikkeeltä! Onneksi veljeni asuu Helsingissä, taas hyvä syy lisää lähteä täältä Keski-Suomesta häntä moikkaamaan ;)

    Alpadermin Cold Cream herätti kiinnostukseni. Tällä hetkellä käytän Avenen Cold Creamia, jota ilman en lähde talvella lenkkeilemään. Jos oikein muistan, aineosia on vain noin 10, ekana mineraaliöljy... No, en kuulu niiden vihaajiin, pakkasvoiteessa se kuitenkin muodostaa toivotun suojan ihon ja ilman välille.

    Voi kun en olisi niin allerginen kaikille yrteille ja hedelmille ja pähkinöille ja ja.. Vaihtaisin aika monet voiteet luonnonkosmetiikkaan :)

    VastaaPoista
  2. Olipa hieno esillepano noilla tuotteilla! Tai siis tuo tuotteiden viereen aseteltu sisustus, just loistavaa kaikki tuollainen, kookokset sun muut. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat esillepanot! Visualisti minussa myhäilee tyytyväisenä :)

    VastaaPoista
  4. Olethan muuten huomannut, että keskustan Sokoksella (Hki) on Lumenen luomivärit olikohan 4,90 tarjouksessa? Siis juurikin ne solonapit ja joukossa molemmat vihreät (Koivunsilmuja ja Marjametsässä tms.). Muistelin että sitä vaaleampaa vihreää olit metsästänyt tarjouksista.:)

    Tämä siis tänään - en osaa sanoa, kuinka kauan ovat alelaarissa.

    VastaaPoista
  5. Oi, tuolla on päästävä käymään. Ihanasti laitettu noita leivoksia yms. tuonne hyllyille. Kivan jutun olit kirjoittanut.

    VastaaPoista
  6. Niin houkuttelevalta vaikuttava myymälä! Tässä pitää ryhtyä ostosreissua suunnittelemaan... :)

    VastaaPoista
  7. Helena: ehdottomasti kannattaa käydä Joliessa ihastelemassa seuraavan kerran Helsingissä vieraillessasi. Tykkäät varmasti! :)

    Tuo Alpaderm-sarja on nimenomaan kehitetty atooppiselle ja erittäin herkälle iholle. Sen kehitti alunperin äiti omalle lapselleen, ja tuotteiden raaka-aineena käytetään mm. Sveitsin Apleilta saatavaa erittäin puhdasta vettä. Näin Jolien Katja meille kertoi. :) Tuotteet sopisivat siis varmaan sinullekin, vaikka oletkin allerginen monille aineille.

    Olen samoin oppinut, etteivät mineraaliöljyt kuivalla iholla ole välttämättä niin pahoja, koska voivat tosiaan suojata ihoa kosteuden haihtumiselta. Samoin olen ymmärtänyt niin, että tuollainen enenmmän rasva- kuin vesipitoinen koostumus joka tuossa Cold Creamissakin on, suojaa ihoa tehokkaasti. Ehkä kannattaa siis kokeilla! :)

    Myös Laveralla on herkälle iholle ja allergikoille sopiva Neutral-sarja, jonka vartalovoiteeseen ihastuin täysin sitä kokeillessani. Harmi vaan se on aika kallis, 18,40 euroa 200 ml. Jotenkin minulla vain tökkii maksaa vartalovoiteesta yli 10 euroa, mutta ehkä jonakin päivänä taas investoin siihen ihanuuteen. :)


    Sonia: Jolie oli kyllä kauppana kaunis kuin koru. :)

    Hyllyjen koristeleminen erilaisilla herkuilla oli minustakin loistava idea, varsinkin kun ne saattoivat myös liittyä jotenkin kyseiseen tuotteeseen. Esim. tuo kookos oli kookosvartalotuotteiden vieressä ja toffeet toffeentuoksuisten voiteiden. :)


    Myy: Tässä näkee, kuinka paljon voi saada aikaiseksi pienellä panostuksella. Kaupassa oli ihana vierailla, kun kaikki oli niin nättiä ja huolella ja ajatuksella laitettua, sen sijaan että olisi vain tylsät purkit kliinisesti rivissä. Esteetikot tykkää! :)


    Netta: Voi kiitos sulle ihana vinkistä! Voi miten kiltti ja huomaavainen olit, että tulit heti kertomaan minulle!

    Ryntäsin tietenkin heti Sokokselle, ja sain varmaan viimeisen vaaleanvihreän Koivunsilmuja, josta olin haaveillut. :)

    En olisi ikinä löytänyt noita Lumenen luomivärejä sieltä Sokokselta ilman sun vinkkiä, sillä ei olisi tullut mieleenikään tarkistaa onko sinne alepöytiin ilmaantunut uusia tuotteita. Luulin, että ne aletuotteet oli ne samat jotka olivat aiemminkin jo esillä, mutta nämä luomivärit olivatkin nyt uusia.

    Oi, olen niin iloinen, kiitos muru! Teen jossakin vaiheessa meikinkin ihanalla Koivunsilmuilla ja laitan tänne niin näet sitten. :)


    LilyCee: Suosittelen ehdottomasti, Jolie on aivan ihana! Siellä on vielä usein mielestäni perjantaisin erilaisia tapahtumia ja muuta kivaa. Kun me olimme siellä ystäväni kanssa oli Porkkanaperjantai, ja tarjolla porkkanamehua ja alennuksia porkkanatuotteista. :)

    Kiitos, kehut lämmittivät mieltä kovasti. :)


    Eveliina: Joliessa on kyllä ihanaa uudenlaista ajattelua, eli pyritään tekemään ostokokemuksesta miellyttävä kaikille aisteille. Siellä oli kiva tunnelma ja ihania tuotteita kauniissa ympäristössä, enempää ei voi edes pyytää. Suosittelen kyllä lämpimästi, tykkäät varmasti! :)

    VastaaPoista
  8. Oi että, Alpaderm kuulostaa todellakin minulle sopivalta, kiitos paljon vastauksestasi! :)

    Laveraakaan en ole pahemmin testaillut, ja tosiaan, pari kymppiä alkaa tuntua jo paljolta vartalovoiteesta - varsinkin kun kuivaihoisella sitä kuluu paljon!

    VastaaPoista
  9. Mä en ole vielä saanut aikaiseksi raahautua tuonne asti, mutta tilasin nettikaupasta Love les carottesin jollain blogista löydetyllä alekoodilla. Panostavat kyllä tuohon pakkaamiseenkin paljon :). Nettikaupassa vielä kysyttiin ikä ja ihotyyppi, että osaisivat laittaa oikeanlaisia näytteitä mukaan.

    VastaaPoista
  10. Helena: Ei mitään, kiva jos jutusta oli hyötyä! Eli kyllä herkkäihoisille ja allergisillekin löytyy onneksi luonnonkosmetiikasta sopivia tuotteita. :)

    Juuri niin, olisi ihan eri asia ostaa vähän kallimpi vartalovoide, jos sitä menisi vain yksi purkki vuodessa. Toisaalta tietysti laadukkaat vartalovoiteet kosteuttavatkin paremmin, mutta kyllä melkein 20 euroa tuntuu silti paljolta.

    Itse olen löytänyt lähes luonnollisen vartalovoiteen Nivean Pure & Natural -sarjasta (Body Milk). Se kosteuttaa kivasti, mutta maksaa kuitenkin vain alle 5 euroa. SItä uskaltaa hölvätä ihan rauhassa. Teenkin peruskosteutuksen yleensä sillä, ja laitan sitten lisäksi vain vähän jotakin ylellisempää ja kalliimpaa vartalovoidetta tuoksun ja tuntuman vuoksi. :)


    Hellin: Kannattaa kyllä käydä, Joliesta löytyy vaikka mitä kivaa. Juuri silloin kun olimme siellä ystäväni kanssa sattui olemaan porkkanaperjantai, ja nimenomaan tuo Honore des Presin Love les Carottes oli tarjouksessa. :)

    Ne blogeissa olleet - 15 %:n alennuskoodit ovat kyllä olleet tosi hyviä. Tosi kivaa tietää, että myös nettikaupasta saa näytteitä. Se on tosi mukava tapa, joka saisi levitä Suomeen laajemminkin. Myös ystäväni sai Joliesta ostostensa mukana Alpadermin tuotteiden näytteitä, joita hänelle nimenomaan suositeltiin. Todella hyvä päästä rauhassa kotona testailemaan, sieltä voi hyvin löytyä uusia suosikkeja. :)

    Näin myös Jolien joulupaketteja aiemmin, ja nekin olivat tosi kauniisti pakattuja. Ihanaa kun on ajateltu niin huolellisesti kokonaisuutta, siitä tulee tosi hyvä mieli! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)