perjantai 15. helmikuuta 2013

Make Up Store Red Passion -ystävänpäivämeikit

Hyvää ystävänpäivää muruset! Pahoittelen, että olen toivotusteni kanssa vähän myöhässä, mutta humputtelin eilen Kauneustavaratalo Even ystävänpäiväjuhlissa niin perusteellisesti, että tämä juttu ilmestyy vasta nyt. 

Korvaukseksi minulla on kuitenkin teille jotakin aivan erityisen ihanaa.

Ruotsalaiselta Make Up Storelta ilmestyy yleensä neljä kausikokoelmaa vuodessa: kevät, kesä, syksy ja joulu.

Tänä vuonna Make Up Store on kuitenkin tehnyt extrana myös meikkikokoelman ystävänpäivän kunniaksi. Tosi kiva idea!






Valentines dayhin eli alla hjärtans dagiin sopii tietysti punainen väri. 

Make Up Storen kokoelman nimi on Red Passion. 

Red Passion -kokoelmassa huomio on näyttävissä, herkullisen punaisissa huulissa ja kynsissä.

Kokoelman on suunnitellut Make Up Storen johtava meikkitaiteilija Olle Johansson.






Make Up Store kutsui viettämään ystävänpäivää ja tutustumaan Red Passion -kokoelmaan jo tiistaina 12.2.2013.

Tilaisuus pidettiin ravintola Kappelissa Helsingissä Esplanadin puistossa.  






Vuonna 1867 perustettu historiallinen ja koristeellinen Kappeli on talvipäivänä kuin korurasia tai jalokivi Espalla.

Itse olen käynyt siellä aiemmin aina joskus perjantai-iltaisin kuuntelemassa pianomusiikkia ja juomassa teetä ystävien kanssa.

Kappeli on myös erinomainen paikka ystävänpäivän vietolle romanttisissa tunnelmissa. 






Nyt tarjolla oli kahvin ja leivonnaisten lisäksi houkuttelevia meikkejä. 

Make Up Storen Red Passion -minikokoelmaan kuuluu kolme tuotetta: Burlesque -huultenrajauskynä, Love -huulikiilto ja Renée -kynsilakka. Kaikki ovat intohimoisia, hehkuvia punaisia. 






Red Passion -look oli toteutettu upealle punatukkaiselle mallille.

Red Passionissa focus on kirkkaanpunaisissa huulissa ja kynsissä.

Meikkitaiteilija Jenny Jansson kertoi rajanneensa huulet ensin punaisella Burlesque -kynällä. Se on oikeastaan nosto Make Up Storen vakiovalikoimasta tähän kokoelmaan.

Huultenrajauskynällä voi myös värittää huulia laajemminkin, jolloin punauksesta tulee pysyvämpi. Päälle on levitetty lämpimänpunainen Love-huulikiilto.

Punainen rajauskynä tuo samansävyisen, aavistuksen läpikuultavan huulikiillon alle väriä ja pysyvyyttä.  






Jenny Janssonin mukaan Red Passion -lookin punaiset huulet ovat moderneimmat jos silmämeikin jättää kokonaan pois.

Jos taas haluaa lisää näyttävyyttä, voi punaisiin huuliin yhdistää esimerkiksi hiustenvärisen silmämeikin. Niin huulet saavat kuitenkin olla pääosassa ja vaikutelma pysyy tarpeeksi rauhallisena.

Minunhan on punatukkaisena helppo matkia tätä, sillä mallin silmämeikissä on käytetty Make Up Storen luomiväriä Cybershadow Golden.

Itse noudattaisin näiden voimakkaiden punaisten huulien kanssa niin sanottua kahden kohokohdan politiikkaa. Jos kirkkaisiin huuliin yhdistää silmämeikin, poskipuna saisi jo jäädä vähemmälle, kuten tässäkin meikissä on tehty. Jos taas jättää silmämeikin pois, voisi poskipunakin olla voimakkaampi.

Joka tapauksessa tosi herttainen, lämminhenkinen meikki ystävänpäivään! 






Upeiden punaisten huulien lisäksi ihastuin Red Passion -kokoelman hehkuvanpunaiseen kynsilakkaan Renée. Siinä oli lämmintä sävyä ja aavistus kimalletta, todella kirkas ja kaunis punainen. 

Make Up Storen kynsilakat on nimetty yrityksen henkilökunnan mukaan. Jossakin Make Up Storen yli 100 myymälästä työskentelee myös onnekas Renée, jonka mukaan tämä hieno kynsilakka on nimetty.

Kynsilakkaa pitäisi riittää periaatteessa yksi kerroskin, mutta varmuuden vuoksi kannattaa ehkä laittaa kaksi.

Meikkitaiteilija Jenny Janssonin mukaan kirkkaat kynsilakkavärit sopivat parhaiten lyhyisiin kynsiin. Sen vuoksi tätäkin varten mallin kynnet oli leikattu lyhyemmäksi.








Sain testattavakseni Renée -kynsilakan, Love -huulikiillon ja Burlesque -huultenrajauskynän.

Kynsilakan hinta on 14,50 euroa, huulikiillon 16 euroa ja huultenrajauskynän 15 euroa.

Make Up Storea myydään Sokoksilla ja Kickseissa. Lisäksi Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa on Make Up Storen omat liikkeet.  

Tämän Red Passion -kokoelman tuotteista osa on ollut jo loppuunmyytyjä, mutta ei huolta, lisää on tilattu. Make Up Storella kausilookkien tuotteet eivät yleensäkään ole one-shoteja, vaan jäävät vakiovalikoimaan. Eli tuota ihanaa Renée kynsilakkaakin saa siis myös jatkossa, erinomaista!


Samassa tilaisuudessa esiteltiin myös Make Up Storen kevätkokoelma Cocktail, mutta siihen palaan myöhemmin!

6 kommenttia:

  1. Jennyn meikit ovat kyllä niin ihastuttavia ja tämäkin meikki on kaunis :) Mulla ittelläni on nyt menossa vahvasti punaisten huulien ja kynsien kausi.

    VastaaPoista
  2. Meikit meni ihan ohi, kun ooooh miten upea tukka mallilla on! Tukkakateus iski :)

    VastaaPoista
  3. Satu: Minä tunnistin Jenny Janssonin vain nimeltä, eli hänen työnsä eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja.

    Tämä Red Passion -meikki oli kyllä tosi kaunis, ja samoin Make Up Storen kevään Cocktail-look, joka tulee esittelyyn seuraavana. Siinäkin meikki oli Jenny Janssonin tekemä.

    Minäkin innostuin tämän Red Passionin ansioista taas uudelleen punaisista huulista ja kynsistä. Ne ovat aina niin klassiset ja naiselliset, ja sopivat kaikille! Vähän glamouria elämään! :)

    VastaaPoista
  4. Myy: Sitä ihastelivat tilaisuudessa kaikki muutkin! Ja mikä uskomattominta, jos ymmärsin oikein niin kaikki on omaa, väri ja pituus.

    Minulle tuli tuosta väristä mieleen strawberry blonde, sellainen punertava vaalea. Tosi nätti!

    Samaa ihanaa mallia oli käytetty myös Make Up Storen syksyn 2012 Spellbound-kokoelman kuvissa. Nekin olivat aivan upeita. Ne olivat myös Make Up Storen uusimman M-lehden takasivuilla, siellä voi ihastella. :)

    VastaaPoista
  5. Upeita punaisia,tykkään.
    Ja kattolamppu on rouhee <3
    Mutta kun mulla nyt on tapana nillittää ajoittain mainoskuvista niin jatkan valitsemallani tiellä..tuo "huulikuva" on kauhea.Mun ensimmäinen ajatus oli että kiesus miten sottasiksi hampaat tulee kun tuolla lailla pureksii huulta =)

    VastaaPoista
  6. TylyMuija: Tässä Red Passionissa näkee kyllä, kuinka yksinkertaisellakin idealla voi saada hyvää jälkeä aikaan. Hehkuvan punaiset huulet ja kynsilakka, ja muuta ei tarvita: nätti ystävänpäivälook on valmis.

    Aivan erityisesti ihastuin tuohon Renee -kynsilakkaan. Tykkään muutenkin punaisista, ja tuossa oli vielä aivan poikkeuksellinen valoisa hehku. Odotan jo kovasti, että saan kokeilla omille kynsilleni! :)

    Ai, sinä huomasit sen! Innostuin kuvaamaan sen, koska Kappelin ruokasalin puolella on vielä isommat ja kauniimmat kristallikruunut, jotka näkyvät upeasti ulos päätyikkunoista kun ohi kävelee. En ollut aiemmin huomannutkaan, että myös kahvilan puolella on näitä hienoja kristallikruunuja. Suosittelen ehdottomasti pistäytymään Kappelissa kahvilla jos joskus vierailette Helsingissä, upea historiallinen paikka. :)

    Minusta mainoskuva oli puolestaan aika herkku. Ei mitään peruspussauskuvia ystävänpäivään, vaan vähän erilainen. Mutta kieltämättä huulipuna helposti tarttuu hampaisiin tuolla tavalla! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)