tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kestävä ja runsas kiharakampaus

Osallistuin viime viikolla TRESemmén järjestämään kevään ja kesän 2013 hiustrendien esittelytilaisuuteen, jossa käytiin läpi 10 tällä hetkellä trendikkäintä kampaustyyliä (juttuni siitä täällä).

Suosikkini niistä oli Gilda, eli laineikas kiharakampaus. Luulen, että se on saanut nimensä Rita Hayworthin tähdittämän Gilda-elokuvan (1946) mukaan. Siinä Rita Hayworth esitti femme fatalea vanhan ajan glamour-kiharoissaan. 

Nyt perehdymme tarkemmin siihen, miten tällainen kestävä ja tyylikäs kiharakampaus tehdään. Mallina toimii One of Beauty's Daughters -blogin Duvessa kauniissa platinanvaaleassa tukassaan ja kampaajana TRESemmén kampaaja.






Ensinnäkin Gilda-kampauksen pohjalla tukan on hyvä olla mahdollisimman kiiltävä, hyvin värjätty ja leikattu. Ilman niitä kampauksesta ei tule glamour vaan sotkuinen.

Hiusten kunnon parantamiseen voi TRESemmén mukaan käyttää öljyä, öljyä ja öljyä. Sopivasti TRESemmén uudesta Keratin Smooth -hiustuotelinjasta löytyykin hiuksiin jätettävä Kauneusöljy (8,90 euroa, 75 ml). Kauneusöljy sisältää arganöljyä kuten esim. Moroccanoilinkin tuotteet. Sen ei pitäisi tehdä hiuksia rasvaisen tuntuisiksi. Öljyä ei kannata laittaa kuitenkaan aivan hiusten tyveen, vain latvat ja keskiosa riittävät. Varmaan myös mikä tahansa muu hiuksiin jätettävä öljy käy ihan yhtä hyvin.  

Kiharakampaus vaatii myös vähän aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta lopputulos kyllä palkitsee.

Kiharat voi tehdä kihartimella, suoristusraudalla tai jopa rullilla. Tässä käytettiin suoristusrautaa.






Aluksi hiuksiin suihkutettiin hiuslakkaa. Olen itse tottunut pitämään sitä viimeistelytuotteena, mutta tässä tapauksessa sitä käytettiin jo ennen hiusten muotoilua.

Kaikki lakat eivät tähän tarkoitukseen sovellu, mutta TRESemmén kampaaja käytti TRESemmén Volume & Lift Hairspray -hiuslakkaa vahvuudessa 3. Muotinäytöksissä käytetään usein ihan perinteistä Elnettiä, jota saa kuulemma onneksi myös tuoksuttomana.

Hiuslakkaa kannattaa suihkuttaa tarpeeksi kaukaa, n. 30 cm:n päästä, jotta hiukset eivät kostu liikaa ja pala rautaan kiinni. Hiuslakalla tehtäessä lopputulos ei ole liian raskas ja rasvaisen näköinen, vaan kevyt ja ilmava. Hiuslakka on myös siinä mielessä parempi kuin kampausneste, joka saattaa jättää hiusten pinnan kovaksi. 






Hiuslakkaa voi suihkuttaa joko koko päähän ennen kihartamisen aloittamista, tai sitten osio kerrallaan kihartamisen edetessä, kuten tässä tehtiin.






Kihartaminen aloitettiin alhaalta ylöspäin. Kampaaja otti käsittelyyn melko leveitä osioita kerrallaan.







Osiot käännettiin raudan ympärille, pidettiin hetken ja sitten vapautettiin. Nothing special there.

Kiharoita kuitenkin tehtiin vähän eri suuntiin, jotta kampauksesta tulisi luonnollinen, eikä mikään liian täydellinen housewife-tukka. 






Koko päähän tehtiin kiharat. Sitten ne saivat hetken jäähtyä tällaisina korkkiruuveina. 







Tämän jälkeen seurasi toinen yllätys: hiuksiin suihkutettiin kuivashampoota. Siis puhtaaseen tukkaan! Tämähän meni aivan toisessa järjestyksessä kuin olen itse tottunut: ensin hiuslakka, sitten hiusten kiharrus ja lopuksi kuivashampoo.

Ideana oli kuitenkin, että kuivashamppoo tuo hiuksiin rakennetta ja tuuheutta. Sitä ei laitettu hirveän paljon, eikä sitä myöskään juurikaan harjattu pois. Erityisesti tumman tukan kanssa kampaaja neuvoi olemaan varovainen ja suihkuttamaan sitä erityisesti alahiuksiin ja tyveen, jotta se ei näy.

Tuo käytetty kuivashampoo, Sunsilk Volumizing Dry Shampoo oli muuten tuoksultaan aivan ihana, varmaan paras koskaan tuoksuttamani.






Kiharoiden rakennetta rikottiin pöyhimällä niitä. Hiuksia ei kannata harjata auki, vaan tarvittaessa vain vähän kammata päältä. Lisäksi niitä tupeerattiin melko runsaasti, taas alhaalta ylöspäin. Päälihiuksissa tupeeraus oli kevyempi.

Tupeerauksessakin olennaisinta oli kunnon tekniikka. Hiukset otetaan osio kerrallaan nyrkkiin, ja sitten vedetään harjalla tai kammalla muutama kerta tiukkaan ylhäältä alaspäin. Ei siis edestakaisin niin kuin joskus näkee, se vain karhentaa hiusta ja hiukset voivat jopa pidemmän päälle vaurioitua siitä. Tärkeintä olisi saada tupeeraus mahdollisimman tiukkaan hiusten tyveen.

Lopuksi päälle suihkutetaan vielä hiuslakkaa. Se voi olla voimakkaampaakin kuin alussa kiharoiden alla käytetty, mutta sitäkään ei kannata suihkuttaa liian läheltä, etteivät hiukset tule jäykiksi ja tahmeiksi.  






Tässä vielä kiharat tehtynä samalla tekniikalla minun hiuksiini.

Aikaa kampaajalta meni kiharoiden laittamiseen vajaa puoli tuntia. Ne kuitenkin kestivät hyvinä 4 päivää, ilman että minun tarvitsi tehdä niille mitään. En edes tupeerannut niitä lisää, vähän vain kampasin päältä. 

Jos siis viitsisi nähdä vaivan kiharoiden tekemiseen joka 4. päivä, saisi nauttia koko ajan kauniista kampauksesta. Nämä nimittäin keräsivät ihan hirveästi kehuja, ja saivat melko ohuet hiukseni näyttämään tosi tuuheilta ja hyväkuntoisilta.  






TRESemmén tilaisuuden varsinaisena tarkoituksena oli esitellä uutta Keratin Smooth -linjaa.

Minusta se kuulosti hyvin kiinnostavalta. Sen tarkoituksena on tehdä hiuksista sileät ja helpommin hallittavat. Keratin Smooth -tuotteet sisältävät keratiinia, joka korjaa hiusten rakennetta.

Sain testiin sarjan shampoon ja hoitoaineen, sekä kuvassa näkyvät Hiusnaamion, Kauneusöljyn ja Lämpösuojasuihkeen. Kivaa jos tuoteet toimivat, sillä ne ovat huomattavan edullisia, suositushinta kaikille tuotteille on vain 8,90 euroa.

Kun haikailin tuon kiharakampausten pohjaksi sopivan Volume & Lift Hair Spray -hiuslakan perään, sain senkin. Pääsen siis itsekin harjoittelemaan heti näiden kiharakampausten tekoa!

2 kommenttia:

  1. Kokeilin noilla nikseillä kiharoiden tekoa ja hyvän näköiset niistä kyllä tuli, vaikka ekalla kerralla itselle tuli sellainen vähän pörröinen mutta ei se haitannut. :) Mitä useammin tekee niin sen siistimmät kiharat saa joka kerralla.

    Ajattelin aina että kiharat vanhentavat, mutta viime perjantaina kun menin iltaa viettämään tuossa kiharalookissa niin samassa paikassa kysyttiin ainakin kahdesti papereita. Se oli sinänsä hassua koska en aiemmin ollut joutunut kyseisessä paikassa näyttämään henkkareitani. :D Sinänsä oli myös hassua kuinka jälkeenpäinkin kysellään vielä uudelleen kun on jo sisällä, kai näytin sitten pikkutytöltä kun ikää ei muutenkaan niin hirmuisesti kuitenkaan ole. ;D
    Jos kiharoilla kerta on nuorentavaakin vaikutusta niin täytyyhän se ottaa useammin käyttöön. ;)

    Nyt kun kasvattaa luomuväriä takaisin niin kiharoissa siihen tyvikasvuunkaan ei tule kiinnitettyä niin paljoa huomiota. (8 kuukautta jo värjäämättä!) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivaa kuulla että olet kokeillut kiharoita näillä ohjeilla, ja että onnistuivat! Kiitos kun kerroit. :)

      Tässäkin lajissa harjoitus tekee varmasti mestarin, sitä nuo kampaajatkin korostivat, että aikaa on varattava ja myös ehkä vähän harjoiteltava. Mutta lopputulos palkitsee. :)

      Itse en ole ehtinyt vielä kokeilla kiharoita näillä neuvoilla, mutta viimeistään vapuksi ajattelin yrittää. Pitää varmaan kyllä tehdä yksi harjoituskierros ennen sitä, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Vappukiharat, ihanaa! :)

      Kiharathan on niin söpöt, että en yhtään ihmettele, vaikka vähän nuorentaisivatkin. Itselläni oli ainakin ihan hurmaavan naisellinen olo kiharoissa, ehkä sekin vähän vaikuttaa. :)

      Hyvä vinkki myös tuo, että kiharoissa ei niin tyvikasvu haittaa, kun itsellänikin se alkaa varmaan kohta siintää. Mutta ihan mahtavaa että olet malttanut olla värjäämättä niin kauan, kohtahan sitten pääset varmaan ongelmasta kokonaan eroon. Älä sitten vaan kovin helposti värjää uudelleen kun olet noin suuren urakan tehnyt oman värin kasvattamisessa takaisin, tosi hienoa! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)