torstai 16. tammikuuta 2014

Laveran meikit

Terveisiä luonnonkosmetiikkamerkki Laveran koulutustilaisuudesta, johon pääsin ilokseni tänään osallistumaan!

Todella kiva juttu, että kosmetiikkamerkit kutsuvat jälleenmyyjien lisäksi myös meitä kosmetiikkabloggaajiakin mukaan tällaisiin tilaisuuksiin. Blogin kirjoittaminen on itselleni rakas harrastus, enkä tiedä parempaa tapaa viettää vapaa-aikaa kuin ihaniin meikkeihin tutustumalla. 






Laveran koulutustilaisuuden painopiste oli tällä kertaa meikeissä, jotka ovat osittain uudistuneet. 






Meikkejä esittelemään Lavera oli kutsunut ihanaisen Karkkipäivä-blogin Sannin, joka teki myös demomeikin tilaisuudessa. 

En voikaan kuvitella parempaa esittelijää Laveran meikeille kuin Karkkipäivän Sanni, joka oli perehtynyt Laveran meikkeihin sekä teoriassa että käytännössä, ja jolta sai loistavia vinkkejä niiden käyttöön. Sannilla on kokemusta meikeistä sekä omassa käytössään ja työssään kosmetiikkamyyjänä. 





Meikkipohjat

Laveralta löytyy meikkipohjia kevyestä sävyttävästä päivävoiteesta aina peittävään nestemäiseen meikkivoiteeseen. Laveran valikoimaan tuli myös BB-voide yhtenä ensimmäisistä luonnonkosmetiikan merkeistä. 

Uutuus on Natural Mousse Make-up, jossa on innovatiivinen, nimenmukaisesti moussemainen koostumus. Se ei ole aivan yhtä peittävää kuin nestemäinen meikkivoide ja on kuulemma jo nyt ollut myyntimenestys. 

Sannin vinkkinä Natural Mousse Make-upiin oli, että kuivalle tai pintakuivalle iholle mousse ei ole samettisen pintansa vuoksi paras mahdollinen meikkipohja, mutta muille se sopii erinomaisesti. 

Meikkipohjissa Laveralta ei löydy aivan vaaleinta talvenvalkoista sävyä, mutta medium-iholle värivalikoima on paras. 







Poskipunat

Laveran poskipunat ovat uudistuneet.

Nyt niitä on kahdessa hurmaavassa sävyssä: kylmä pinkki 04 Velvet Plum ja lämpimän persikkainen 05 Charming Rose

Poskipunissa on myös aavistus hohtoa, joten ne asettuvat iholle nätisti. 







Korostustuotteet/aurinkopuuterit

Laveralta löytyy tavallista aurinkopuuteria kahdessa sävyssä. 

Lisäksi tämän syksyn Brand New Edition -kokoelmassa ilmestyi korostusvoiteita ja -puutereita kahdessa eri sävyssä.

Olen Sannin kanssa samaa mieltä siitä, että varjostuksiin nämä Brand New Editionin korostuspuuterit eivät sävystään huolimatta hohtonsa vuoksi sovi, niihin on parempi tavallinen aurinkopuuteri.

Lämpimälle ihonsävylle Laveralta ilmestyi 02 Gold Bronze -korostuspuuteri ja 03 Golden Shine -korostusvoide. Viileämmälle iholle on taas 01 Total Reflection -korostuspuuteri ja 02 Shining Pearl -korostusvoide.

Korostusvoidetta käytetään voidemaisen meikkipohjan kuten BB-voiteen tai sävyttävän päivävoiteen päälle. Voiteella tehty korostus on voimakkaampi ja puuterilla kevyempi. 

Korostuspuutereista viileämpi 01 Total Reflection on Sannin mukaan nätti jopa poskipunan korvikkeena. Se on iholla punertavampi kuin pakkauksessa. Itsekin olen ihastunut siihen, ja suihkin sitä usein viimeistelyksi poskipunan ja varjostuksen päälle.  Todella imarteleva sävy varmasti monelle! 







Silmämeikin pohjustus

Luonnonkosmetiikkaan perehtyneellä Karkkipäivä-blogin Sannilla oli vastaus myös niille, jotka haluavat siirtyä totaalisti luonnonkosmetiikan käyttäjiksi, ja haluavat siksi myös luonnonkosmetiikan silmämeikinpohjustajan. Tällaiset primer-tuotteethan ovat usein vaikeita luonnonkosmetiikassa, sillä silikoneja ei saa käyttää.

Sanni oli todennut, että Laveran Natural Concealer -peiteväri toimii hyvin irtopuuterin kanssa silmämeikinpohjustajana. 

Itseasiassa ystävänikin ovat kyselleet minulta luonnonkosmetiikan silmämeikinpohjustajaa, mutta tähän asti en ole osannut vastata. 







Luomivärit

Luomivärejä on Laveran valikoimassa tällä hetkellä 8 eri sävyä. Nekin ovat ensi vuonna uudistumassa. 

Sanni kertoi, että vain yksi väreistä on nyt matta, joten saattaa olla että uudistuksessa tulee lisää niitä. Muutkaan eivät kuulemma ole voimakkaasti kimaltavia, vain hillitysti hohtavia, joten sopivat varmasti monelle, myös vanhemmille naisille.

Omaksi suosikikseen Sanni mainitsi 07 Magic Grey -luomivärin, joka on harmaa sinisellä hohteella ja sopii kuulemma erinomaisesti smokey-meikkiin. Kuulostaa ihanalta!    







Huulipunat

Huulipunia Laveralla on kymmenkunta erilaista.

Sannin suosikki niistä oli persikkainen 11 Coral Divine (toinen alhaalta).

Minä puolestaan poimin standista heti ylimpänä näkyvän 15 Delightful Rosen. 








Delightful Rose oli tosi kaunis, heleä ruusunsävy. Aivan ihana!








Vilautan tähän loppuun vielä Laveran rajoitetun ajan saatavissa olevia Brand New Edition -kokoelman luomiväripaletteja.

Niitä on kaksi niin kuin Laveralla yleensäkin: lämpimälle iholle 01 Oriental Brown ja viileämmälle 02 Lavender Couture.

Koostumus on voimakkaan hohtava, toisin kuin Laveran normaalivalikoiman luomiväreissä. 

Demomeikissä Sanni käytti 01 Oriental Brownia niin, että persikka oli sisäkulmassa ja liikkuvalla luomella, kullanruskea ulkonurkassa ja tummanruskea luomivaossa. Jännittävää oli, että Sanni oli todennut saman kuin minäkin käytännössä meikatessani, että paletin vihreä poikkeaa lämpöasteeltaan muista, ja on siksi paras esim. yksinään alaluomen rajauksessa.

Vaikka 01 Oriental Brownin pigmentti on parempi ja kermaisempi, oma suosikkini paleteista on silti 02 Lavender Couture. Siinä on herkät, toisiinsa aivan poikkeuksellisen kauniisti yhteensopivat värit. Sannin vinkki Lavender Couturelle olikin, että sitä kannattaa käyttää mieluiten kostealla siveltimellä, jolloin värit toistuvat voimakkaampina. 

Olen saanut nämä luomiväripaletit aiemmin blogia varten testiin, ja niillä tekemiini meikkeihin pääset tästä

Sannin ihana Lavender Couture Look löytyy Karkkipäivä-blogista täältä. Oriental Brown -meikki ja Brand New Editionin esittelyä muutenkin löytyy Karkkipäivästä täältä ja vielä upea Oriental Brown smokey -meikki täältä

15 kommenttia:

  1. Ai että, kuulostaa ihanalta tilaisuudelta! Laveran meikkipohjat kiinnostaa kovasti- harmi vain ettei sitä kalmankalpeaa sävyä löydy. Ehkä kesällä uskaltaisin kokeilla jotain :D

    Ja muuten nam-nuo poskipunat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa! Kiitos vain Laveralle kutsusta, kiva kun pyysivät mukaan myös meitä kosmetiikkabloggareita ja erityisesti yhden kosmetiikkabloggarin eli Sannin esittelemään tuotteita!

      Olin ensimmäistä kertaa Laveran koulutustilaisuudessa viime keväänä, ja silloin toimittaja Noora Schingler piti luennon luonnonkosmetiikasta. Nyt oli kivaa että aiheena olivat nämä Laveran meikit, sillä en ollut tiennytkään että Laveralla on niin kattava valikoima niissä. Nykyään koko meikin pystyy tekemään luonnonkosmetiikalla, ennen se ei ollut kyllä mahdollista.

      Harmi kyllä Laveran valikoimassa ei ole aivan vaaleimpia sävyjä meikkipohjassa. Johtuu varmasti siitä, että se on saksalainen merkki, ja tekee luonnonkosmetiikkaa erityisesti Keski-Euroopan suurille markkinoille eikä tänne Pohjoismaihin. :(

      Poskipunat olivat tosi ihania! Olen itse vielä siitä onnekkaassa asemasa, että minulle sopivat sekä lämpimät että kylmät sävyt, joten voisin käyttää vaikka molempia. :)

      Poista
  2. Oih ihanan näköisiä korostuspuutereita! Yleensä en välitä niistä, mutta nuo on nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brand New Edition -kokoelman korostuspuutereissa on vielä kaunis, marmorimainen pinta pakkauksessa, joten ne ovat tosi kauniita.

      Sannin ja minun molempien suosikki oli tuo viileämpi Total Reflection -sävy. Todella jännittävä tuote, joka sopii melkein yhtä hyvin poskipunaksi kuin korostuspuuteriksi. Kultaisempi Gold Bronze -korostuspuuteri tuo oikeastaan vain kultaista hohtoa iholle, ei muuta.

      Sannin mukaan muuten kumpikaan näistä korostuspuutereista ei ole oikein hyvä aivan viileimmälle ihotyypille, eli molemmat sopivat paremmin lämpimälle. Oma ihoni on aika lämpimän neutraali, joten kummatkin ilokseni käyvät minulle. :)

      Poista
  3. Oi kun kiva että pääsit tuonne, oli varmasti kiinnostava tilaisuus! Olen saanut tuon mousse-meikkivoiteen kokeiluun, eikä se vaalein sävy ollut minun kalpealle iholleni liian tumma, se sulautui tosi hyvin. Tosiaan sellaista medium-peittotasoa korkeintaan, mutta tykkäsin :) Siitä löytyy ennen-jälkeen-kuvat blogistanikin. Nuo aurinkopuuterit olivat muuten aivan superihanan näköisiä..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi mukavaa perehtyä myös Laveran meikkeihin, ja vielä niin hyvän oppaan johdolla kuin Sanni. Hän oli kokeillut kaikkia tuotteita itsellään ja muilla, ja osasi antaa tosi hyviä vinkkejä niiden käyttöön. :)

      Sain myös Laveran Mousse-meikkivoiteita testiin, mutta en ole uskaltanut vielä kokeilla. Nyt varmaan pitää, sillä niistä on kuulunut niin paljon kehuja. Mahtavaa kuulla, että vaalein sävy ei ollut sinullekaan liian tumma, niin voisi ehkä sopia minullekin. Ei siis tarvitse välttämättä odottaa kesään asti testatakseni. Täytyy vielä myös lukea se sun blogijuttukin, tosi kiinnostavaa! :)

      Laveran Brand New Editionissa on selvästi panostettu myös tuotteiden ulkonäköön, eli luonnonkosmetiikka ei ole enää välttämättä vain asiallista ja tylsää, vaan esim. noissa aurinkopuutereissa on marmorikuviointi ja baked-koostumus. Näyttävät minunkin mielestäni tosi kivoilta, ja erityisesti viileämpää Total Reflectionia voin suositella. :)

      Poista
  4. Mä en ole edes saanut kuvia ulos kamerasta niin sinä olet jo saanut postauksen ulos :D Oli kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin vain taas niin innoissani, että piti heti päästä kirjoittamaan juttua. Kirjoitan aika muistinvaraisesti, niin kaikki Sannin kertomat jutut olivat parhaiten mielessä heti tapahtuman jälkeen. Aikamoista tajunnanvirtaa taas varmaan tuli, mutta tosi mukava ja kiinnostava ilta oli. Ihanaa kun olit mukana, näistä meikeistä on kivointa hössöttää yhdessä! :)

      Poista
  5. Kivalta tilaisuudelta näytti! :)

    Terre d'Ocin voidemainen luomiväri muuten toimii oikeasti silmämeikinpohjustajana, peitevoidesysteemi ei mun mielestä toimi oikeastaan ollenkaan hyvin jos on yhtään hankalat luomet. Sitä siis suosittelisin ennemmin luonnonkosmetiikan puolelta. :)

    Juuri laitoin pari Laveran meikkiä tilaukseen.. :) Mun ehdoton suosikki on aurinkopuuteri, se toimii arkivarjostuksena päivittäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, minusta oli erinomainen idea Laveralta pyytää meikkien esittelijäksi nimenomaan Karkkipäivän Sanni. Sanni oli huolella testaillut kaikkia meikkejä ja osasi antaa aivan erinomaisia neuvoja niiden käyttöön. Minulle aukeni Laveran meikkivalikoima ihan uudella tavalla. :)

      Kiitos paljon neuvosta! En ole vielä itse siirtynyt kokonaan luonnonkosmetiikkaan, mutta jos niin aikoo tehdä, tarvitsee varmasti myös silmämeikinpohjustajan. Ei ole ihan paras mahdollinen combo lyödä alle UDPP ja siihen päälle luonnonkosmetiikan luomivärit ja rajauskynä. Neuvon myös ystävilleni tuon Terre d'Ocin, sillä ainakin toisella on rasvoittuvat silmäluomet. Mahtavaa kun olet kokeillut näitä, niin sulta saa varmasti hyviä neuvoja! :)

      Ai miten kiinnostavaa, toivottavasti näen sun blogista sitten että mitä tilasit! Itselläni ei ole kokemusta Laveran tavallisesta aurinkopuuterista, mutta mielestäni Sannikin kehui sitä ja sanoi että se toimisi hyvin varjostuksiin. :)

      Poista
  6. Korostustuotteet näyttävät ihanilta! Tosi kiva, että luonnonkosmetiikka on edennyt harppauksia eteenpäin värikosmetiikan suhteen ja tarjoaa ihan oikeasti hyviä vaihtoehtoja! Aiemmin olen pitänyt värikosmetiikkaa luonnonkosmetiikkamerkeillä hivenen tylsänä, mutta nämä uudistukset, uudet tuotteet ja sävyt ovat kohottaneet huimasi kiinnostusta näihinkin merkkeihin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa tosiaan että Lavera on alkanut tehdä myös kaikkia tällaisia erikoistuotteita kuten korostusvoiteet ja -puuterit. Ennen luonnonkosmetiikassa oli varmaan vain jotain ripsareita ja huulipunia, nyt vaikka koko meikin voi tehdä luonnonkosmetiikalla, eikä mistään tarvitse tinkiä.

      Laveralla on jopa n. kerran vuodessa nämä kausikokoelmat kuten nyt Brand New Edition. Toinen luonnonkosmetiikan merkki, joka on myös tehnyt kausikokoelmia ja muutenkin kiinnostavia meikkejä on ranskalainen Couleur Caramel, mutta se on jotenkin vähän hävinnyt ainakin Helsingin markkinoilta. Lisäksi tykkään kovasti australialaisen Zuiin meikeistä, heiltäkin ilmestyi ennen joulua luomiväripaletteja. Eli valikoima paranee koko ajan sitä mukaa kun luonnonkosmetiikan suosio lisääntyy, hienoa! :)

      Poista
  7. Ehkä sitä joskus vielä uskaltaa kokeilla luonnonkosmetiikan meikkejä, ne kun on ihan tuntematon maailma mulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti uskaltaa, laatu alkaa nykyään lähestyä monissa tuotteissa synteettistä kosmetiikkaa, ja monta kertaa en enää edes ajattele erikseen että onko tuote luonnonkosmetiikkaa vai ei, pääasia että se toimii. Yksi hyvä tällainen esimerkki on Laveran ruskea rajauskynäni - yhtä hyvä kuin Diorin musta - tai australialaisen luonnonkosmetiikkamerkki Zuiin luomivärit ja poskipunat - tosi kivoja, inspiroivia värejä! :)

      Yksi luonnonkosmetiikan tuoteryhmä josta tutustuminen kannattaa mielestäni aloittaa on esim. huulipunat, niissä ei ole mielestäni melkein mitään eroa. :)

      Poista
  8. Mun piti kommentoida tätä heti maanantaina kun "pääsin nettilomalta" :D mutta sehän sitten jäi... Tosi kiva yhteenveto koulutuksesta, oli kiva lukea! :)

    Joko tuli hankittua Delightful Rose vai jäikö want-listalle...? :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)