tiistai 29. huhtikuuta 2014

Carine Roitfeld -meikki ja Sini Sabotage

Ihanaa vappua kaunokaiset!

Nyt seuraa vinkki kaikille teille, joiden elämä saattaa olla niin kiireistä ja yllättävää, että voitte joutua esimerkiksi kesken rauhallisen mökkiviikonlopun yökerhoon keikalle.

Ihan kuin itselleni kävisi näin jatkuvasti; todellisuudessa näin tapahtuu ehkä enintään kerran vuodessa, mutta silloin ovatkin hyvät neuvot tarpeen. 






Luin nimittäin mökillä yhtäkkiä lehdestä, että Sini Sabotage keikkailee lähikaupungissa.

Minulla ei ollut oikein mitään yökerhoon sopivia vaatteita, mutta meikillähän voi pelastaa paljon. 






Matkapalettina minulla on Urban Decayn Naked 1, jolla saa tarvittaessa loihdittua hyvinkin tumman meikin. 






Esimerkkinä minulla oli taas Paris Voguen ex-päätoimittaja Carine Roitfeld, jota pidetään yhtenä maailman tyylikkäimmistä naisista.

Kävin juuri katsomassa Fashion Film Festivaleilla Carine Roitfeldista kertovan Mademoiselle C -dokumentin, jossa Carine Roitfeld paljasti myös kuuluisan meikkityylinsä salat (juttuni täällä).

Carine Roitfeld on nimittäin tunnettu hyvin tummista smoky eye -silmistään. Carine Roitfeld on itse selittänyt tyyliään sillä, että hänellä on huono näkö, jonka vuoksi meikkikin on vähän sinnepäin, pääasia että on tummaa. Sama pätee hiuksiin, "the messier the better".






Tumma Carine Roitfeld -meikki on siis erinomainen tällaisiin tilanteisiin, kun täytyy meikillä yrittää luoda iltavaikutelmaa yksinkertaiseen asuun. 

Mustaa kajalia ja mustaa luomiväriä vain rennolla kädellä ja reilusti. "Häivytetään" tummanruskealla. Ei ole niin tarkkaa, pääasia että tavaraa on paljon. French chic! 

Tumman silmämeikin ja messy hairin lisäksi minulla oli päälläni vain valkoinen paita, musta hame ja mustat saapikkaat. Vahvan meikin ansiosta tunsin silti itseni ihan oikein pukeutuneeksi yökerhoon. 






Mitä sitten illan päätähdellä Sini Sabotagella oli päällään?

Ylisuuri t-paita, leggarit, tennissukat ja muoviset suihkusandaalit. Se ei ole vaatteista kiinni "jos sul on swägää". 

"Ku mimmit laittaa pakkelii, nii mä treenaan mun askelii".  (Sini Sabotage, Lambada)

10 kommenttia:

  1. Vau, upean näköisenä olit liikenteessä! Messy hair näytti kaikkea muuta kuin mökkitukalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olin itsekin lopputulokseen hyvin tyytyväinen, kun lähtökohta oli: apua, en voi lähteä kun mulla ei ole mitään päällepantavaa. Periaatteeni on kuitenkin, että tällaisten asioiden ei pitäisi antaa estää hauskanpitoa, joten oli hyvä että olin käynyt vähän aiemmin Carine Roitfeld -elokuvassa inspiroitumassa ja katsomassa how it's done, french style. :)

      Poista
  2. Vautsi mikä leidi! Harmi, että olin töissä enkä päässyt keikalle :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos vaan! :)

      Itseasiassa vähän koitin katsellakin ympärilleni jos olisin nähnyt siellä sinut, kun olet suurinpiirtein ainoa jonka siellä tunnen. Ajankohta oli kuitenkin tosi hassu, joten siksi ihmettelin että siellä oli niinkin paljon jengiä. Jouduttiin jopa jonottamaan, mikä nauratti meitä miehen kanssa: ekaa kertaa varmaan sitten 1990-luvun. :)

      Paikka oli muuten tosi upea ja ihastuttiin siihen tosi paljon. Erityisesti tykkäsin Sean Connerysta Bondina ja Grace Jonesista Bond-tyttönä vessojen ovissa. Kaikki olivat myös tosi ystävällisiä vaikka oltiin ehdottomasti vanhimmasta päästä asiakkaina, joten meillä oli oikein kiva ilta. Voi kun oltaisiin nähty siellä! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!

      Esimerkkikin oli hyvä, Carine Roitfeld on niin mahtava. Juuri niin ranskalaista tehdä heikkoudesta vahvuus: jos ei näe kunnolla meikata, tuleekin maailmankuuluksi sumuisten sexyjen smoky eye -meikkien takia. So french chic! :)

      Poista
  4. Upea look! Pointsit tuosta silmämeikistä, en olisi takuulla uskaltanut itse yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :)

      Olin Mademoiselle C -elokuvan nähtyäni oikein odottanut tilaisuutta, että milloin saan vetää Carine Roitfeld -meikin päälle. Ei oikein perus toimistotyöpäiväainesta, vaikka Carine Roitfeld käyttää itse vahvaa silmämeikkiä kyllä joka paikassa. Sen sijaan pimeä yökerho sopi tarkoitukseen oivallisesti. Ja aion kyllä kokeilla jonakin ihan tavallisena arkipäivänäkin viimeistään syksyllä - niin paljon luotan ranskalaiseen tyylitajuun. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :)

      Tykkään myös Sini Sabotagen asenteesta valtavasti, ja Carine Roitfeldkin on aika rock, joten hyvässä seurassa oltiin! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)