maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ranskalainen iltapäivä avec Sabe Masson, Sephoran perustaja ja parfyymit

Ranskalaista iltapäivää vietettiin viime viikolla Helsingissä Radisson Blu Plaza -hotellissa, kun aito pariisitar saapui Helsinkiin.




Isabelle "Sabe" Masson Mandonnaud on kuulkaas kosmetiikkaketju Sephoran perustaja!

Hän meni 22-vuotiaana töihin tulevan miehensä Shop 8 -liikkeeseen, rakastui, ja yhdessä Dominique Mandonnaudin kanssa he kehittivät Shop 8 -parfymeriasta menestyksen. Shop 8 -liikkeissä naiset saivat Ranskassa ensimmäistä kertaa koskettaa, tuoksuttaa ja kokeilla tuotteita vapaasti. Vuonna 1993 Mandonnaud hankki yritykseen lisänä pienen Sephora-ketjun ja vuonna 1997 LVMH osti koko menestyskonseptin. 

Sabe Masson tietää siis quelque chose kosmetiikkabusineksesta. Nyt hän on lanseerannut oman merkkinsä, Sabe Masson Soft Perfumes




Johtotähtenä ovat aivan uudenlaiset tuotteet, Soft Perfumes eli kiinteät parfyymistickit.

Ne hoitavat ihoa samalla kun tuoksuttavat. Parfyymeissa on kolme erilaista pohjaa: sheavoi, tiaré sekä tamanuöljy&mangovoi.




Sabe Masson (kuvassa vasemmalla) on keväällä avaamassa ensimmäistä omaa putiikkiaan Pariisiin, Maraisin kaupunginosaan.

Suomessa Sabe Masson -parfyymeja (24,90 euroa) myy ranskalaiseen luonnonkosmetiikkaan erikoistunut Naturellement




Kaikki oli parfyymien esittelytilaisuudessa ranskalaista, myös tarjoilut. 

Olen onnistunut kehittämään iloisen addiktion shampanjaan ja vaaleanpunaisiin Macaronseihin, a match made in heaven.

Sabe Masson mainitsi, että jatkossa tulossa voisi olla yhteistyötä esim. pariisilaisen kuuluisan Macarons-putiikin Laduréen tai ranskalaisen muotisuunnittelijan Isabel Marantin kanssa.




"Macaron" on myös Sabe Massonin tuoksupakkausten takakannessa. Siitä ilmenee, mistä tuoksu koostuu.




Pariisilaista eleganssia. Nonchalant chic.

Minulle oli oikeastaan ihan sama mitä Sabe Masson lopulta puhui, kun hän teki sen niin hurmaavalla ranskalaisella korostuksella.





Hurmaavia ovat parfyymitkin.

Tässä oli aika kova nelikko: pinkki Striptease Flowers, kukkainen Zazou, sensuelli Etre Ici Et Ailleurs ja puhdas enkeliparfyymi Umabel.

Soft Perfumet poikkeavat tavallisista siinä, että ne hoitavat ihoa. Lisäksi niiden tuoksu on pehmeämpi ja kerrostuneempi, eikä niin voimakkaasti jakautunut ensituoksuun, sydäntuoksuun ja pohjatuoksuun.

Miellyttävä efekti tuli esiin kun menin balettitunnille testailtuani tuoksuja. Lämpimällä iholla ne tuoksuivat erityisen pehmeästi.




Appelsiininkukkaa, karamellia ja vaniljaa sisältävä Striptease Flowers oli kova kilpailija, mutta lopulta valitsin testattavaksi Pariisin kunniaksi tämän Parisian Rhapsody -parfyymin. Sen inspiraationa on City of Lights ja le ciel de Paris, Pariisin taivas.






Parisian Rhapsodyn Macaron: mm. appelsiinia, ruusua ja jasmiinia sekä pohjatuoksuna vaniljaa ja myskiä.

Puuterisen kukkainen tuoksu. 




Sabe Massonin pakkaukset ovat supersuloisia. Parfyymistickissä on pieniä höyheniä ja Eiffel-torni. 

Parfyymiputkilon voi ottaa kätevästi mukaan käsilaukussa. Sabe Masson sanoikin, että yksi paikka käyttää parfyymeja olisi Pariisin metro!

15 kommenttia:

  1. Meillä onkin täsmälleen samat suosikit! :) Mulla oli entuudestaan tuo Striptease Flowers, ja nyt kun olen molempia tässä hetken tuoksutellut, niin Parisian Rhapsody on ehkä vielä hitusen pehmeämpi ja mieluisempi. Ehkä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Linda, ne olikin ihan parhaat!

      Striptease Flowers oli jotenkin kiehtova ja jopa addiktoiva, joten jäin haaveilemaan vielä siitä, vaikka tällä kertaa Pariisi voitti. Ehkä näitä Sabe Masson -parfyymeja olisi myytävänä huhtikuussa luonnonkosmetiikan messuilla, niin sieltä voisin ostaa vielä Striptease Flowersin. Vaikea näiden kahden välillä on kyllä valita, joten why choose, if you can have both. :)

      Oli myös tosi mukavaa tavata sinua ja Sallaa pitkästä aikaa! <3

      Poista
    2. Oli tosi kiva nähdä, toivottavasti törmätään taas pian! <3

      Poista
  2. Oi ei miten ihanat pakkaukset kun niissä vipeltää pikku eläimiäkin! :D

    Olisi kyllä mielenkiintoista päästä testaamaan jotain noista, kuulostavat hyviltä tuoksuyhdistelmiltä! :) Mietin myös olisiko nuo kesällä hyvällä tuote, kun ne eivät sisällä alkoholia - olen ties kuinka monta kertaa lukenut apteekkilehdistä kuinka mm. hajuvesien alkoholi ja kesäaurinko ovat huono yhdistelmä ihon kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parfyymipakkausten kuvitukset olivat tosiaan aivan hurmaavia. Sabe Masson on itse piirtänyt ne, ja nekin ovat niin ihanan ranskalaisia.

      Minustakin nämä kiinteät parfyymistickit olivat tosi kiinnostava aivan uudenlainen tuote. Hyvin voisin kuvitella, että isommatkin merkit kuten Chanel, Dior ja YSL alkaisivat jatkossa tehdä tällaisia. Kätevä ottaa matkalle mukaan kun eivät ole nestemäisiä, ja tuoksu on tosiaan pehmeämpi kuin tavallisessa parfyymissa. Sabe Masson neuvoi myös, että tuoksuja voi kerrostaa keskenään tai tavallisen parfyymin kanssa.

      Alkoholittomuus on kyllä hieno juttu. Voisin kuvitella, että nämä parfyymistickit sopisivat hyvin nimenomaan kesällä tai lämpimässä ilmassa, sillä iholla lämmettyään tuoksu oli mielestäni myös vielä parempi.

      Toivotaan että tästä tulee menestystuote, markkinointiosaamista tässä on ainakin takana: hei Sephora! :)

      Poista
  3. Minullakin on Parisian Rhapsody. Valitsin sen yllättäen pakkauksen ja nimen perusteella. ;)

    Olen ollut niin pähkinöinä Soft Perfumes - tuoksuista. En malta odottaa uutuuksia, jotka jo vähän ovat vilahdelleen Facebookissa.

    En millään osaa valita, minkä ostaisin Parisian Rhapsodyn kaveriksi. Pidän kyllä Stripteasesta ja Zazousta, mutta pakkaukset ei niissä iske ihan yhtä kovaa. Etre Ici Et Ailleurs ja Umabel ovat olleet harkinnassa. Molempi parempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki Ranskaa ja Pariisia rakastavat valitsevat näköjään Parisian Rhapsodyn. :) Myös itse tuoksu on aika ihana, puuterinen ja kukkainen. Ainoastaan jasmiini häiritsee minua vähän sillä en tykkää siitä, mutta onneksi haistan sen vain alkutuoksussa.

      Seuravaksi haluan myös tuon Striptease Flowersin, sillä sekin oli aivan hurmaava. Se sopii vähän voimakkaampana tuoksuna varmaan hyvin myös kesään. Parisian Rhapsody on minusta enemmän talvi- ja kevättuoksu, vähän viileä.Myös Etre Ici Et Ailleurs ja Umabel olivat minusta kyllä todella hyviä. Samat on suosikit. :)

      Tuolla tilaisuudessa olivat esittelyssä myös uudet vuoden 2015 tuoksut. Ne oli tuotu suoraan Pariisista, eivätkä ole vielä myynnissä missään. Sabe Masson sanoi, että varsinaisia kausikokoelmia ei ole Soft Perfumeista tulossa, mutta jonkinlaisia teema-kokoelmia voi tulla. Lisäksi myöhemmin julkaistaan Divins Alcools -tuoksut 6 eri suosituimmasta parfyymista (mm. Striptease Flowers), jotka ovat ymmärtääkseni enemmän kuin tavallisia nestemäisiä parfyymeja. Sabe Masson neuvoi, että niitä voi käyttää yhdessä Soft Perfumesin kanssa niin, että suihkuttaa Divins Alcoolsia vaatteisiin ja laittaa samantuoksuista Soft Perfumea iholle.

      Samoin myöhemmin on vielä tulossa The Grand Soft Perfume, josta ei ollut vielä kovasti ennakkotietoa muuten kuin että se tulee olemaan isompi kuin nykyiset parfyymistickit ja metallikuoressa. Jännittävää!

      Poista
    2. Olen nähnyt myös kuvat nestemäisistä ja niistä metallikuorisista tuoksuista. Upealta vaikuttaa. Silti nämä ihanan värikkäät ja suloiset parfyymipuikot kiinnostavat minua eniten.

      Poista
  4. Oli upeaa tavata Sabe, ja oli ihana nähdä suakin taas pitkästä aikaa! <3 Mua jäi houkuttelemaan tuo Striptease Flowers, mutta sen varmaan jo tiesitkin :D Haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, ihana iltapäivä oli! Vähän kuin olisi itsekin käynyt Pariisissa. <3

      Aivan hirveän vaikea oli päättää noista neljästä viimeisestä parfyymista paras. Olisin itsekin voinut hyvin valita sen saman kuin sinulla eli Etre Ici Et Ailleurs. Siinä oli niin tyylikäs pakkauskin. Kesäksi ostetaan kyllä molemmat Striptease Flowersit, sopii hyvin! :)

      Poista
  5. Kiitos tytöt ihanista kommenteista. Olen kanssanne samaa mieltä. Sabet ovat vaan niin " se juttu " !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno uudenlainen tuote nämä Soft Perfumesit, harvoin näkee vastaavaa. Kauniit pakkaukset, ihanat tuoksut, hoitavuus ja Pariisi: kaikki kohdallaan.

      Poista
  6. Onpa viehättävä ajatus ihoa hoitavasta parfyymistä. Kuulostavat ja näyttävät ihanilta. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se on erinomainen idea. Silti tuoksut eivät ole yhtään vartalovoidemaisia, vaan ihan oikeita parfyymeja. Hoitavuuden lisäksi pidän niiden pehmeästä tuoksusta, joka vain paranee lämpimällä iholla. Tulevat olemaan erinomainen kesätuote, ja itsehän käytän Pariisi-parfyymiani balettitunneilla. :)

      Kiitos samoin! <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)